Kirjanpainajat liikkeellä Ruotsissa, parveilu alkanut

Jos kesä on lämmin ja kuiva, uhkaavat laajat tuhot, Skogsstyrelsen arvioi.

Lämpimät kevätsäät ovat laittaneet kirjanpainajat liikkeelle Ruotsin eteläosissa. Vilkkainta on ollut Sveanmaalla, jossa esimerkiksi yhdestä ansasta Västeråsin lähistöltä löytyi lähes 10 000 kuoriaista, Skogsstyrelsen kertoo.

Määristä ei yhtiön mukaan voi kuitenkaan vielä päätellä, kuinka paljon tuhoja kirjanpainaja tulee tulevana kesänä aiheuttamaan. Se riippuu säästä. Se kuitenkin voidaan todeta, että parveilu on jo alkanut – tänä vuonna se alkoi pari viikkoa aiemmin kuin viime vuonna.

”Monille kuusimetsänomistajille olisi katastrofi, jos säätieteilijöiden pitkän aikavälin ennuste pitää paikkansa ja kesästä tulee yhä kuiva ja lämmin kuin vuonna 2018. Silloin uhkana on uusi laaja kirjanpanjatuho”, Skogsstyrelsenin asiantuntija Mattias Sparf arvioi tiedotteessa.

Kesä 2018 oli erityisen kuiva. Sen jälkeen kirjanpainajat ovat tuhonneet Ruotsissa noin 32 miljoonaa kuutiota puuta.

Metsäyhtiö Mellanskogin jäsenten metsiä on runsaasta Sveanmaalla. Yhtiö kannustaa metsänomistajia säännöllisiin metsäkäynteihin.

”Metsä kannattaa katsastaa vähintään joka neljäs viikko, jotta vahingot huomataan mahdollisimman nopeasti”, yhtiön kirjanpainaja-asiantuntija Magnus Sääf sanoo.

Erityisen tarkka kannattaa olla sellaisten alueiden kuusikoissa, joihin kirjanpainajat ovat aiheuttaneet aiemmin tuhoja, joilla on tuoreita tuulenkaatoja tai vanhempaa puustoa.

Kommentit (1)

  1. Onko ongelman hoito todella niin vaikeaa, ettei torjuntaa edes yritetä? Kopterilevitteinen pahanmakuinen aine kasvustoon josta se imeytyisi runkoon mausteeksi ja kuusiporat kuolisi nälkään..

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut