Uutinen Stora Enson varatoimitusjohtaja jättää yhtiön Seppo Parvi siirtyy vuoden lopulla uusiin tehtäviin metsäteollisuuden ulkopuolelle.
Uutinen Helpotusta pystykarsintaan ja metsätöihin – Stihliltä tulossa kaksi akkukäyttöistä oksasahaa Uutuussahat on suunniteltu metsänhoitoon ja ammattimaiseen puunhoitoon.
Uutinen Tutkimus: Avohakkuualueen lähikuusikot kirjanpainajan mieleen Erityisen alttiita tuhoille ovat vanhat kuusikot, tutkimuksessa todetaan.
Uutinen WWF:n kysely: 70 prosenttia suomalaisista kannattaa EU:n ennallistamisasetusta ”Suomi ei huomioi kansalaisten huolta luonnosta”, sanoo WWF:n asiantuntija Mai Suominen.
Uutinen Kantorahatuloissa kolmen miljardin euron raja rikki viime vuonna Kasvu selittyy kuitu- ja energiapuun hintojen nousulla, Luonnonvarakeskus kertoo.
Uutinen Selvitys: Talousmetsissä esiintyy yleisesti uhanalaista lajistoa Talousmetsillä on merkittävä rooli monimuotoisuuden suojelussa, Metsähallituksesta arvioidaan.
Uutinen Kemijärvelle uusia suunnitelmia – biotuotetehtaan sivuvirroista raaka-ainetta lentopolttoaineeseen Tavoitteena on, että sivuvirtojen jatkojalostus laitos olisi toiminnassa jo 2026.
Uutinen Finsilva teki ennätystuloksen – ”Uusilla liiketoiminnoilla merkittävä vaikutus” Metsätalousyhtiön liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot nousivat 43,5 miljoonaan euroon.
Uutinen Stora Enso kevään puukaupasta – ”Hyvä kysyntä ja historiallisen korkea hintataso” Yhtiö ostaa aktiivisesti nuoren metsän hoitokohteita myös energiakäyttöön.
Uutinen Käytettyjen työkoneiden verkkokauppa lisääntynyt, Huutokaupat.comissa huhtikuussa myyntiennätys Keskimäärin käytetyt koneet myydään viikossa, kauppapaikalta kerrotaan.