Tavanomaiset enemmistöpäätökset aiheuttavat monessa elämäntilanteessa kohtuutonta haittaa vähemmistöön jääneille.

Klassinen esimerkki koskee Paavoa, Kallea ja Pekkaa, jotka lähtevät retkelle niin, että jokaisella on mukanaan hyvät eväät. Aluksi päätetään Paavon ja Kallen äänin Pekan jäädessä vähemmistöön, että ensiksi nautitaan yhdessä Pekan eväät. Niiden loputtua Paavo ja Kalle päättävät edelleen äänin 2–1, että jatkossa jokainen käyttää omia eväitään.

Tarina on tuskin syy siihen, että vakiintuneen käytännön mukaan muutaman hengen tai isommatkin epäviralliset kokoonpanot voivat tehdä vain yksimielisiä päätöksiä. Monesti ajatellaan, että esimerkiksi jos metsätiellä on osakkaita vain muutama, virallisen tiekunnan perustaminen on turhaa. Jos osakkaat pääsevät helposti yksimielisyyteen tieasioista, hyvää käytäntöä voi toki jatkaa.

Kokemus kuitenkin osoittaa, että osakkaiden vanhentuessa, perustajaosakkaiden perillisten tultua mukaan ja erityisesti tilojen vaihtaessa omistajaa asioiden hoito alkaa kärsiä, jos osakkaat eivät ole järjestäytyneet. Yksikin erimielinen osakas saattaa aiheuttaa, ettei tietä pystytä pitämään kunnossa, vaan sen annetaan rappeutua. Jos enemmistö haluaa hoitaa kunnossapitoa osittain talkoilla, se ei voi pakottaa erimielisiä mukaan tai esimerkiksi vaatia heiltä korvausta osallistumattomuudesta.

Tiekunnaksi järjestäytyneet osakkaat voivat sitä vastoin tehdä enemmistöpäätöksiä. Jos vähemmistöön jäänyt kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, hänellä on mahdollisuus hakea päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella ja viime kädessä jopa tehdä moitekanne käräjäoikeuteen. Uusi yksityistielaki (2019) antaa selkeät ohjeet eri mahdollisuuksista muutoksenhakuun. Tiekunnan toiminta ei halvaannu, vaikka täydellistä yksimielisyyttä ei tieosakkailla olisi.

Yksi syy perustaa järjestäytynyt tiekunta on, että Maanmittauslaitoksen yksityistietoimituksessa kiinteistörekisteriin tulee yksiselitteinen merkintä, mitkä kiinteistöt antavat tieoikeuden (rasitetut kiinteistöt) ja mitkä kiinteistöt ovat edunsaajia (oikeutetut kiinteistöt). Perustajaosakkaat ehkä vielä muistivat, mitä tuli sovituksi aikoinaan suullisesti tai kirjallisesti siinä paperissa, joka on hävinnyt vuosien mittaan. Muille vain kiinteistörekisteriote on oikea paikka katsoa, miten leveäksi tie on sovittu, missä se sijaitsee ja mitä kiinteistöjä asia koskee.

Mikä on syy siihen, että kaikista hankaluuksista huolimatta järjestäytymättömiä metsäteitä on Suomessa ilmeisesti paljon?

Valistunut arvaus on, että pelätään tietoimituksen kustannuksia. Nykyisin käytetään kiinteää hintaa, jonka suuruus määräytyy rasitettujen rekisteriyksiköiden lukumäärästä, tien pituudesta ja tieosakkaiden lukumäärästä tieyksikkölaskelmaa tehtäessä. Parilla tonnilla selviää keskikokoisesta manööveristä. Hintaa vielä alentaa, jos osakkaat ovat tehneet kirjallisen sopimuksen kaikista tietoimituksessa päätettävistä asioista.

Siihen verrattuna, mitä tulevien sukupolvien riitely asianajajien avulla maksaisi, tietoimitus on siis pikkujuttu.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.