Pitkät, kapearunkoiset ja lyhytlatvuksiset männyt huojuvat päätehakkuun jälkeen uudistusalalla. Seassa on ehkä muutama huonorunkoinen koivukin. Hyvässä lykyssä punavyökariste tai muut männyn vaivat ovat pudotelleet latvuksesta suuren osan neulasista. Tämänkaltaisiin männyn siemenpuualoihin törmää Etelä- ja Keski-Suomessa turhan usein. Innovatiivisimmat ovat ottaneet täyden ilon nykyisestä metsälaista, jolloin siemenpuuhakkuu on voitu tehdä perinteisessä mielessä harvennushakkuuikäiseen metsään.

Metsäkeskuksen joulun 2019 alla julkaisemat metsänuudistamisalojen tarkastustulokset toistavat muistakin selvityksistä tutun tuloksen. Luontaisen uudistamisen aloilla taimitiheydet ovat viljelykohteita alhaisemmat ja epäonnistumiset tavallisempia. Vain kuudessa maakunnasta seitsemästätoista yli puolet männyn luontaisen uudistamisen aloista täytti hyvän taimikon määritelmän. Osassa maakuntia hyviä taimikoita ei osunut tarkastusaloihin lainkaan. Otos on pieni, mutta ei tulos oikein millään matematiikalla mairittele.

Yksi keskeinen tapa parantaa siemenpuualojen taimettumista on varmistaa, että jätettävien puiden järeys on riittävä. Keski-Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa (Karlsson 2000) havaittiin, että jokainen lisäsentti rinnankorkeusläpimitassa kasvattaa männyn siemenpuiden käpytuotantoa 10 prosenttia järeysvälillä 25–43 senttiä.

Jos luontaisen uudistamisen edellytyksiä ei ole, odottelun sijaan voi viljellä.

Sekä länsinaapurissa että Suomessa on todettu, että siemenpuuhakkuun jälkeen kuluu neljästä kuuteen vuotta käpytuotannon reippaan tason saavuttamiseen. Erityisesti hakkuun jälkeen lisääntyvä valon määrä avittaa latvuksen kasvua ja kukintaa. Mitä heikompi siemenpuun lähtötilanne on, sitä pidempään uudistumisen kannalta merkittävän käpytuotantotason saavuttamiseen menee. Lähestulkoon katoavaan kansanperinteeseen kuuluvan väljennyshakkuun idea oli juuri se, että siemenpuun latvukselle annetaan mahdollisuus käynnistellä käpytuotantoa ennen päätehakkuuta.

Siinä missä oikein toteutettuna männyn luontainen uudistaminen on toimiva ja erityisesti Pohjois-Suomessa taloudellisesti järkeväksi osoitettu uudistamismenetelmä, kuusen luontaiseen uudistumiseen pohjaavasta jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta on vähemmän kertynyttä tutkimusnäyttöä. Lisääntymisbiologian näkökulmasta yhtäläisenä piirteenä näiden välillä on muun muassa se, että myös kuusella siementuotanto keskittyy järeimpiin puihin. Suomalaistutkijoiden (Nygren ym. 2017) julkaisun mukaan alle 25 sentin rinnankorkeusläpimitan kuusilta ei ole juuri lupa siemeniä odottaa.

Kun siemenpuualalla tai jatkuvassa kasvatuksessa poimintahakkuun jälkeen odottelee tarpeeksi kauan, käpyjä alkaa suurella todennäköisyydellä syntyä huononkin lähtötilanteen jälkeen. Mitä pidempään aikaa kuluu, sitä kovempi pintakasvillisuuden kilpailu syntyviä taimia on kuitenkin vastassa ja sitä useampi vuosi kasvua on menetetty. Jos luontaisen uudistamisen edellytyksiä ei ole, odottelun sijaan voi viljellä.

Kolumni on julkaistu Metsälehdessä 3/2020.

Katso lisää: Katri Himanen kertoo Metsälehden tiedeliitteen videolla siementuotannosta

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.