Taimikot ovat olleet tutkijoille ja tut­kimustiedon soveltajille kasvatusmetsiä haastavampia kohteita. Puuston käsittelyn vaikutus ei aina ole yhtä selkeä kuin kasva­tusmetsien harvennuksissa. Perusteellinen käsitys on lähinnä yhden puulajin taimikoi­den kasvatustiheyden vaikutuksista puus­ton kehitykseen. Käsittelyajankohdan vai­kutus on niin ikään kohtuudella tunnettu.

Haasteita tutkimusten soveltamiselle al­kaa tulla, jos tuotantopuustossa tavoitellaan useita puulajeja. Mallit usean puulajin tai­mikoiden käsittelyyn pohjautuvat osin peu­kalosääntöihin, jotka joskus toimivat hyvin, joskus huonommin. Metsänhoitosuosituk­sissa akateemisen tiedon puutteita on tältä osin paikkailtu kokemusperäisellä tiedolla.

Viljelytaimikoiden pituuskehitys on kolmes­sa vuosikymmenessä parantunut huimasti, ja tulokset näkyvät myös Valtakunnan metsien inventoinneissa (VMI). Laadukas muokkaus, hyvästä siemenalkuperästä kasvatetut hyvä­laatuiset paakkutaimet ja osaltaan myös läm­pimät kasvukaudet ovat nopeuttaneet viljely­taimien kehitystä ja sitä kautta kilpailuasemaa.

Voimmeko jo hyödyntää tätä ilmiö­tä taimikonhoidon toteutuksessa ja sen tehostamisessa? Onko kohteita, jois­sa käsittelykertojen määrää voidaan vä­hentää tuloksen kärsimättä?

Olennaista on, että suositaan kasvupaikal­le sopivia puulajeja.

Sekataimikon käsittelyssä voi pohtia, pi­tääkö sekapuulajin olla mahdollisimman ta­saisesti pääpuulajin seassa vai voiko suosia mosaiikkimaista taimikkoa, jossa sekapuu­laji on laajempina laikkuina pääpuulajin seas­sa. Asiasta on tutkimustietoa niukasti, ja sekin simulointitutkimusten varassa. Kun kasva­tettavien puiden valinnassa on järki pääs­sä ja valintakriteereinä rungon hyvä kasvu ja laatu, ruotsalaisväitöskirjan mukaan hyvin­kin poikkeavilta kuulostavien käsittelystrate­gioiden jäljiltä kasvamaan jätettävistä taimis­ta kolme neljäsosaa on samoja. Ero kiertoajan tuottojen nettonykyarvossa on reilut kymme­nen prosenttia tasaisen sekoituksen hyväksi.

Olennaista on, että suositaan kasvupaikal­le sopivia puulajeja. Samaten valitaan kasva­tettaviksi terveitä, hyvälaatuisia ja ­kasvuisia runkoja ja ennen kaikkea tehdään työ mie­luummin ihan hiukan etukynteen kuin myö­hässä. Suositukset ohjaavat sopivaan tihey­teen. Ensiharvennuksen toteuttaja on aikanaan joka tapauksessa osaaja, joka edelleen ohjaa tuotantopuuston kehitystä valinnoillaan.

Metsänhoitaja Nuutti Kiljunen työskentelee kehittämisasiantuntijana Metsähallituksessa. Aiemmin hän työskenteli tutkijana silloisessa Metsäntutkimuslaitoksessa. 

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.