Helsingin yliopiston tutkijatohtori Sari Pynnönen tietää, minkälaista neuvontaa ja tietoa metsänomistajat metsiinsä liittyen toivovat. Aiheesta vastikään väitöskirjan tehnyt Pynnönen sai selville, että päätöksien tueksi tarjolla oleva neuvonta ei aina vastaa metsänomistajan tavoitteita. Metsiin liittyvät neuvonta- ja tietopalvelut painottuvat pitkälti puuntuotantoon. Metsien käsittelyssä muita arvoja korostavat metsänomistajat jäivät neuvonnassa alakynteen.
”Vahvasti luontoon ja monimuotoisuuden suojeluun orientoituneet metsänomistajat kokivat usein, että eivät saa yhtä paljon ja monipuolisesti neuvontaa, joka olisi heidän tavoitteidensa mukaista”, Pynnönen kertoo.
Väitöskirjatutkimuksessa selvisi, että suurin osa metsänomistajista oli kiinnostuneita luonnonhoidosta, ja puuntuotantoa painottavista metsänomistajistakin noin puolet aikoi monipuolistaa metsiensä käsittelyä. Tästä huolimatta monimuotoisuuden suojelun ja ylläpitämisen vaihtoehdoista ei välttämättä aktiivisesti neuvottu metsänomistajia.
”Metsänomistajat toivoivat havainnollisempaa neuvontaa. Erityisesti kaivattiin neuvoja, miten pystyttäisiin yhdistämään puutuotantoa muihin tavoitteisiin”, Pynnönen kertoo.
Tiedon kulku takkuaa
Aluksi tutkimusryhmä oletti ongelman olevan puuntuotantoa painottavassa metsäsuunnittelussa. Pian kuitenkin selvisi, että puutteellinen tieto ja neuvonta johtuivat tiedon huonosta kulusta sekä monitavoitteisen metsien käytön verkkaisesta etenemisestä käytäntöön.
”Meillä on ehkä maailman laadukkain metsävaratiedon keruusysteemi, mutta se sisältää kooditettua määrämittaista tietoa pääasiassa puustosta. Luontoon liittyvää tietoa ei kerätä järjestelmällisesti yhtä suurella panostuksella.”
Kooditettu selkeä tieto siirtyy ketterästi järjestelmästä toiseen, metsäsuunnittelijalta puunostajalle ja aina metsäkoneenkuljettajalle asti. Toistaiseksi monimuotoisuuteen ja metsänomistajan tavoitteisiin liittyvää tietoa on vähän eikä se ole helposti tietojärjestelmästä toiseen siirtyvää. Mikäli toiveita ja huomioita ei esimerkiksi mainita kauppakirjassa, saattavat ne herkästi unohtua.
Taustalla vaikuttaa myös, ettei monimuotoisuuden turvaamiseen keskittyvien vaihtoehtojen esittelyä koeta samalla tavalla normaaliksi osaksi neuvontaa kuin puuntuotantoon tähtäävää ohjeistusta.
”Yhteiskunta voisi painavammin edistää, ettei puuntuotanto olisi metsien käytössä niin hallitseva. Metsäpolitiikka on erinomainen instrumentti ohjata toimintaa, samoin sertifikaatit”, Pynnönen sanoo.
Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 13/2020.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
