Jatkuva kasvatus hyväksyttiin ensin lakitasolla ja Tapion metsänhoitosuositusten myötä se on tullut myös käytännön tasolle.
Puuntuotannon asiantuntija Arto KoistinenTapiosta pitää jatkuvaan kasvatukseen pitkään liittynyttä eipäs-juupas-väittelyä turhana.
”Suosituksissa ei ole ohjaavaa viestiä, vaan tavoitteena on monipuolistaa metsänkäsittelymenetelmiä ja tarjota vaihtoehtoja. Ohjaus tietynlaiseen kasvatustapaan on menneestä maailmasta.”
Jatkuvaan kasvatukseen voi pyrkiä lähes kaikista lähtötilanteista, mutta järkevyyden aste vaihtelee.
”Kivennäismaiden kuusikoissa en näe vahvaa taloudellista syytä pyrkiä jatkuvaan kasvatukseen, kun luontaiseen uudistumiseen liittyvät riskit otetaan huomioon.”
Karkeasti yleistäen jatkuva kasvatus on sitä varteenotettavampi menetelmä, mitä karummilla tai turpeisemmilla mailla ollaan. Paremmilla kasvupaikoilla kasvatusmenetelmiin on vaikea saada kannattavuuseroa.
”Turvemailla edellytyksiä jatkuvalle kasvatukselle on enemmän, koska turvemaiden puustot ovat usein luonnostaan epätasaisia ja kosteat turvepinnat taimettuvat hyvin.”
Lapin karut männiköt ovat usein jo valmiiksi epätasaisia, ja niissä jatkuva kasvatus on kannattava ja luonteva vaihtoehto.
Ei luomua, mutta lähempänä
Jatkuva kasvatus nähdään luonnonmukaisempana metsänhoitomenetelmänä. Koistinen kuitenkin painottaa, että jatkuva kasvatus sinänsä ei pysäytä monimuotoisuuden heikentymistä eikä tee puuntuotannosta luomua.
Suurin ympäristövaikutus tulee, jos voidaan vähentää maanmuokkausta ja ojitusta. Kunnostusojitus ja sen myötä ravinne- ja kiintoainehuuhtoumat on ympäristölle varsin rankka toimenpide.
”Suosituksissa ei kuitenkaan väitetä, että kunnostusojitukset voitaisiin lopettaa. Se on kohdekohtaista.”
Puustoisuudella voidaan säädellä pohjaveden tasoa, mutta riittävästä puuston määrästä ei ole vahvaa tutkimustietoa.
Uusien taimien syntytapa on kiistatta lähempänä luontaista, mutta hakkuut muuttavat metsää aina.
”Jatkuvassa kasvatuksessa pitää tehdä samat monimuotoisuustoimet kuin tasaikäisessä. Järeää maalahopuuta ei synny jos sitä ei aktiivisesti tuoteta, joten säästöpuuryhmiä tarvitaan molemmissa.”
Jatkuva kasvatus ei tarkoita myöskään hoitovapaata kasvatusta, sillä tiheät taimiryppäät tarvitsevat raivaussahaa.Sitten kun kaikki metsänhoidon keinot on käytetty, jäljelle jää metsänjalostus. Pitkällä tähtäimellä jalostuksen painoarvo puuston kokonaiskasvun lisääjänä kasvaa ja sen hyödyistä jatkuva kasvatus jää paitsi.
Molempi parempi
Soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen Jyväskylän yliopistosta ohjaa jatkuvan kasvatuksen tutkimuksia.
Jatkuva kasvatus tuo talousmetsiin piirteitä, jotka tasaikäiskasvatuksessa häviävät, kuten järeämmän puuston ja peitteellisyyden.
Meneillään olevassa tutkimuksessa on tutkittu metson, pyyn, pikkutikan, pohjantikan, pyrstötiaisen ja liito-oravan menestymistä.
”Pyy, tikat ja pyrstötiainen hyötyivät jatkuvasta kasvatuksesta, metso ja liito-orava tasaikäisestä, Mutta kaikille lajeille parasta on yhdistelmä, jossa on molempia.”
Mönkkösenkin mielestä hakkuutapojen joko-tai-ajattelusta voitaisiin jo mennä eteenpäin. Keskustelu jatkuvan kasvatuksen osuudesta on vasta alkamassa.
”Ekologisten haittojen minimoinnin kannalta hakkuutapojen osuuksien tulisi olla puolet ja puolet.”
Se kuulostaa paljolta, mutta metsäsijoittajat puhuvat haltuunottohakkuista. Niissä ostorahoja pyritään saamaan takaisin mahdollisimman nopeasti ja paljon, ja uudistamiskustannukset vältetään hakkaamalla lakirajalle. Missä vanhan koulun metsäammattilainen näkee ruman hakkuuraiskion, se saattaa olla jatkuvan kasvatuksen kannalta varsin hyvä lähtötilanne.
Kuutioita vaiko kannattavuutta
Väittely jatkuvan kasvatuksen kannattavuudesta vaikuttaa loputtomalta. Luonnon kanssa on aina epävarmuusmomentti, mutta väitöskirjatutkija Vesa-Pekka Parkatti Helsingin yliopistosta näkee asian kuitenkin talousteorian valossa selkeänä.
”Kuutioiden maksimointi onnistuu yleensä parhaiten tasaikäiskasvatuksella, mutta kun huomioon otetaan korko, kustannukset ja puunhinnat, niin kuva muuttuu.”
Jatkuvan kasvatuksen suhteellista kannattavuutta parantavat korkea korko, korkeat uudistamiskustannukset, varjoa sietävä puulaji eli kuusi, ja heikko kasvupaikka.
Jos korko on korkea, päätehakkuusta seuraava viive seuraaviin hakkuutuloihin muodostuu kalliiksi. Mutta jos korko on matala, niin hakkuutulojen odottamisen kustannukset ovat pienet.
”Keskimäärin jo alle kolmen prosentin korolla ja tavanomaisilla uudistamiskustannuksilla kuusikon jatkuva kasvatus nousee taloudellisessa mielessä parhaaksi vaihtoehdoksi.”
Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 12/2019.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
