Metsäpalveluyritys Arvometsän puoleen kääntyvät usein metsänomistajat, jotka haluavat välttää päätehakkuita metsissään. Usein ratkaisu on arkinen ja myös valtakunnallisissa metsänhoitosuosituksissa kuvattu.
”Talousmetsän kiertoaikaa voidaan jatkaa yläharvennuksella, jossa poistetaan huonolaatuisten puiden lisäksi valtapuita. Yläharvennus voidaan puuston rakenteen salliessa toistaa, jolloin päätehakkuu voidaan sopivilla kohteilla välttää. Tällöin puhutaan jatkuvasta kasvatuksesta”, selvittää Arvometsän toimitusjohtaja Aleksi Vihonen.
Hänen mukaansa yläharvennus tuottaa tavallista runsaammin hakkuutuloja, koska hakkuussa kertyy tukkia enemmän kuin alaharvennuksissa.
Läheskään aina talousmetsää ei pystytä kasvattamaan jatkuvapeitteisenä, mutta esimerkiksi viljavien maiden männiköissä ja koivikoissa kaksi peräkkäistä kiertoaikaa voidaan usein limittää, kun valtapuuston alle luontaisesti syntynyt kuusentaimikko saatellaan valtapuuston yläharvennuksin kasvuun.
Yläharvennukset voidaan aloittaa ensiharvennuksen jälkeisissä kasvatushakkuissa.
Tukkipainotteinen harvennus
Arvometsän harvennustyömaahan Leivonmäellä tutustunut emeritusprofessori Kari Mielikäinen luonnehti yläharvennuksia jatketuksi kasvatukseksi – ei jatkuvaksi.
”Metsää voidaan kasvattaa puolentoista kiertoajan verran, siis noin sata vuotta ilman päätehakkuuta. Kuusikon jälkeen metsä joudutaan kuitenkin yleensä päätehakkaamaan ja uudistamaan, koska kuusikon varjoon ei taimia yleensä synny luontaisesti tai ne tuhoutuvat ylispuiden hakkuussa.”
Metsäasiantuntija Pekka Lehmosen mukaan leimikon suunnittelun lähtökohtana oli metsänomistajan tavoite saada hakkuutuloja ja välttää päätehakkuita.
Noin 60-vuotiaasta männiköstä yläharvennettiin noin 80 kuutiota puuta hehtaarilla. Puuston pohjapinta-ala hakkuun jälkeen oli 18 neliömetriä hehtaarilla, joten harvennus oli kohtalaisen varovainen.
”Leimikon mäntykuvioilla hakkuukertymästä 77 prosenttia oli mäntytukkia, mitä voi pitää harvennuksella erinomaisena”, Lehmonen arvioi.
Metsäntutkimus tuntee ylä-harvennusten edut
”Professori Yrjö Vuokila perusti laajoja yläharvennuskokeita 1960-luvulla, mitä siihen aikaan pidettiin miltei harhaoppisena. Mittasimme kokeet uudelleen 1990-luvulla. Silloin selvisi, että yläharvennetut männiköt kasvoivat kymmenen prosenttia paremmin kuin alaharvennetut ja tuottivat enemmän tukkia, kun harvennusvoimakkuus oli sama. Tämän havainnon perusteella yläharvennukset otettiin metsänhoidon suosituksiin vuonna 1995”, Mielikäinen kertoo.
Mielikäisen mukaan Ruotsissa ja Norjassa on vastaavissa kokeissa saatu samanlaisia tuloksia.
”Yllättävää on, että mänty hyötyi yläharvennuksista, mutta kuusi ei. Syytä tähän ei kunnolla ole osattu selittää. Ehkäpä 1960-luvun kuusikot olivat alikasvoksesta syntyneinä kasvukunnoltaan niin heikkoja, etteivät lisävaltapuut pystyneet lisäämään kasvuaan.”
Viljelykuusikoiden reagointia yläharvennuksiin ei Mielikäisen mukaan ole tutkittu. Se tiedetään, että ne sietävät erittäin voimakkaita harvennuksia kasvun alenematta.
Lisää tukkipuuta, pitempi kierto
- Yläharvennus on tasarakenteisen varttuneen metsikön harvennustapa, jossa pienempien puiden lisäksi poistetaan kookkaampia ja taloudellisesti arvokkaampia puita.
- Hakkuu tehdään erityisesti hyvälaatuisten lisävaltapuiden hyväksi, ja se tasaa puuston pituus- ja läpimittajakaumaa.
- Yläharvennus lisää laadukkaan tukkipuun tuotosta ja pidentää metsikön kiertoaikaa.
- Hakkuussa kasvamaan jätetään hyvän latvuksen omaavia laadukkaita ja elpymiskykyisiä lisävaltapuita.
- Lähde: Metsänhoidon suositukset, Tapion julkaisuja 2019
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
