Kirjanpainajatuhot ovat muutaman viime vuoden aikana levinneet Keski-Euroopassa vääjäämättömällä tahdilla. Saksassa tuhot lähtivät vyörymään pohjoisen ja lännen kuusikoista, ja ne leviävät etelään ja itään.
Muutaman kymmenen kilometrin ajo Keski-Saksassa sijaitsevassa Harz-vuoristossa paljastaa katastrofin täydellisyyden.
Vielä puolenkymmentä vuotta sitten tie halkoi järeää ja kaikkialle levittäytynyttä kuusimetsää. Nyt kuusikoiden tilalla on muutaman viime vuoden aikana tehtyjä hakkuuaukkoja. Aukkoja on satoja ja satoja hehtaareita, mikä on paljon maassa, jossa avohakkuita ei periaatteessa tehdä olleenkaan. Kaukana häämöttävät metsänreunat ovat kuolleen harmaita.
Harzin kansallispuistossa näky on vieläkin kamalampi. Kuolleet metsät on jätetty korjaamatta, joten entisten kuusten luurankometsiä vilisee auton ikkunoiden takana kilometri toisensa jälkeen.
Noin sata kilometri etelä-kaakkoon Harzilta sijaitsevassa upeista metsistään tunnetussa Thuringenissa tuho ei vielä ole yhtä totaalinen, mutta kuusikoita on tuhojen vuoksi jouduttu hakkaamaan runsaasti. Tilanteen ennakoidaan pahenevan entisestään.
”Normaalisti toimialueeltamme hakataan vuodessa noin 100 000 kuutiometriä puuta. Viime vuonna hakkuut kohosivat 250 000 kuutioon ja tänä vuonna ennakoimme hakkuumäärän tuhojen torjunnan vuoksi kohoavat yli 300 000 kuutioon”, sanoo Gehrenin Forstamtin johtaja Karsten Rosen.
Hänen mukaansa vuoden 2018 äärimmäinen kuivuus heikensi kuusimetsiä niin, että kirjanpainajat pääsivät iskemään myös terveisiin puihin. Lisäksi maat kuivuivat syvältä, eivätkä metsät sen jälkeen ole kyenneet palauttamaan elinvoimaansa. Näin kirjanpainajat tuhoavat joka kesä uusia kuusikoita, missä niitä vielä on jäljellä.
Saksalaisten pahin pelko on, että kirjanpainajien invaasio jatkuu etelään ja saavuttaa maan arvokkaimmat kuusimetsät Baijerissa, jonne tuholaiset ovat levittäytymässä myös Tshekin suunnasta.
Hyviä uutisia ei ole luvassa
Rose ei elättele toiveita kirjanpainajaepidemian taittumisesta, vaikka kuluvan kevään sää onkin ollut metsiä hellivän viileä ja sateinen. Kunhan aurinko alkaa lämmittää, talvehtineet kirjanpainajat alkavat parveilla ja hakeutuvat uusiin kuusikoihin.
Vielä keväällä metsäammattilaisilla on pieni mahdollisuus taistella vastaan ja varmistaa, että puita saadaan korjattua ennen kuin kirjanpainajat kuivattavat ne. Kesällä tuhot lisääntyvät niin nopeasti, etteivät puunkorjaajat enää pysy perässä.
”Koetamme puhdistushakkuin viivyttää tuhojen etenemistä. Toivottavasti vielä muutaman kymmenen vuoden kuluttua kuusia jäljellä edes sekapuina”, Rose toteaa,
Pitkään Saksassa toimineen Finnharvest Oy:n operaatiopäällikön Eino Piirosen arvio on tylympi.
”Täällä ei viiden vuoden kuluttua ole yhtään kuusikkoa jäljellä.”
Euroopan laajuisesti kirjanpainajatuhoja tutkinut Prahan yliopiston professori Tomas Hlasny on varovaisempi, mutta ei juuri toiveikkaampi.
”En usko, että vuonna 2100 Keski-Euroopassa on elossa yhtään täysikasvuista kuusta.”
Kuusikoiden sijaan metsämosaiikkia
Kuluvan kevään viileät säät ovat saaneet osan Keski-Euroopan metsäammattilaisista elättelemään toiveita, että kuusikoiden pahin kurimus olisi jo ohi. Tätä Hlasny ei usko.
”Jotta voitaisiin sanoa, että pahin on ohi, pitäisi myös ilmastonmuutos saada pysäytettyä. Siihen asti pahin ei todellakaan ole ohi.
Tällä hetkellä metsissä kokeillaan lukuisia puulajeja, joiden uskotaan tai toivotaan kestävän kuivuutta kuusta paremmin. Saksassa nähdyn perusteella mänty on pitänyt pintansa, mutta Tshekissä sekin on kärsinyt kuivuudesta.
”Meillä on aika laajoja mäntytuhoja, jotka ovat aiheutuneet mäntyyn erikoistuneiden kaarnakuoriaisten iskemistä”, Hlasny kertoo.
Kirjanpainaja-aukoista reilu puolet ennakoidaan jäävän istuttamatta ja ne saavat taimettuvat luontaisesti.
Istutuksilla kokeillaan lukuisia erilaisia puulajeja. Saksassa jo kasvatettavista havupuista tuhoilta ovat välttyneet muun muassa pihta, lehtikuusi ja douglaskuusi. Myös lehtipuustot ovat parempikuntoisia kuin kuusikot, mutta runsas hirvieläinkanta vaikeuttaa lehtipuiden viljelyä. Ilman aitausta lehtimetsiä ei pystytä perustamaan.
Tuttujen puulajien lisäksi avuksi haetaan kuivuutta kestäviä puulajeja muun muassa Välimeren ja Kaukasuksen alueelta.
Jo Raamatun kertomuksista tuttu Libanonin seetri on osoittautunut lupaavaksi puulajiksi ja sen kasvattamisesta on runsaasti kokemuksia Ranskasta.
”Seetri kestää kuivuutta hyvin eikä ole pakkasellekaan erityisen arka”, sanoo Saksi-Anhaltin metsähallinnossa operaatiopäällikkönä työskentelevä Johannes Brodowski.
Hlasnyn mukaan mikään yksittäinen puulaji ei voi pelastaa ilmastonmuutoksen aiheuttamaa metsien tuhoutumista. Hän korostaa, ettemme edes tiedä millaisiin olosuhteisiin meidän pitäisi nyt istutettavien puiden elinaikana varautua.
”Mielestäni meidän kannattaisi perustaa pienten, eri puulajeja olevien metsiköiden mosaiikkia. Silloin metsillä olisi parhaat mahdollisuudet selviytyä, vaikka yksittäiset puulajit kärsisivätkin.
Metsälehden toimittajat Sami Karppinen ja Mikko Riikilä kiertävät tutustumassa Saksan metsätalouteen.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
