Miltä näyttää hakkuu virtuaalisesti?

Metsähallitukselle on kehitteillä ohjelma jolla näkee, miltä mahdollinen hakkuualue näyttäisi heti ja tulevaisuudessa.

Metsänhoidon maisemavaikutuksia ei pian tarvitse arvailla. Joensuussa on jo kehitetty prototyyppi ohjelmasta, jonka avulla voidaan näyttää, miltä esimerkiksi hakkuualue näyttää heti hakkuun jälkeen, kymmenen vuoden päästä tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

Yle-uutisten mukaan fotoniikkaa eli valotiedettä hyödyntävän ohjelman avulla voidaan istuttaa tai hakata metsää virtuaalisesti. Laajaakin aluetta voidaan käsitellä vaikka puu kerrallaan.

Puheenjohtaja Mika Vesitie kertoo, että Joensuu Games Osuuskunta kehittää ohjelmaa Metsähallituksen tarpeisiin.

”Me pystytään säätämään tästä vuodenajat, kellonajat ja kaikki. Miltä se näyttää talvella, miltä kesältä ja miltä yöllä”, Vesitie kertoo.

Ensimmäistä kertaa uutta menetelmää tullaan soveltamaan Suomussalmen Syväjärven alueella.

”Koska hakkuiden ja muun metsänkäsittelyn sekä metsän kehittymisen visuaalista vaikutusta on vaikea arvioida, haluamme näyttää mahdollisimman realistisesti, miltä eri toimenpiteet tai niiden tekemättä jättäminen vaikuttavat retkeilijän silmin”, aluejohtaja Arto Tolonen Metsähallituksesta kertoo.

Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö Juha Purmosen mukaan todellinen valotieteen haaste on metsäkoneen hakkuupään koskematon mittaaminen. Sen avulla voitaisiin entistä tarkemmin kertoa, kuinka paljon metsää on kaadettu.

Otsikko muutettu ja lisätty Metsähallituksen kommentti klo 9.56.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat