UPM päivitti kohuttua koulumetsän hakkuusuunnitelmaa, leimikko lähes puolittui

Isnäsin koulun läheisen metsän hakkuut hermostutti paikalliset asukkaat.

UPM on keventänyt hakkuusuunnitelmiaan Isnäsin metsässä Loviisassa. Hakkuista nousi viime keväänä kohu, kun paikalliset asukkaat paheksuivat puunkorjuuta Isnäsin koulun lähellä sijaitsevalla metsäalueella. Metsäyhtiö päätti tuolloin keskeyttää hakkuut.

Ratkaisua on haettu kevään ja kesän aikana. Maanomistaja pitää kiinni puukauppasopimuksesta. Suojelun mahdollisuuksia on selvitetty, mutta sille ei ole löytynyt maksajaa. Myös ely-keskus on ilmoittanut, ettei sillä ole edellytyksiä edetä kohteen suojelun kanssa.

Keskusteluissa on päädytty kompromissiin, jossa hakkuuala pienenee merkittävästi. Alun perin korjuusuunnitelma kattoi 16 hehtaaria, josta ehdittiin hakata 1,5 hehtaaria ennen kuin työt keskeytettiin. Uudessa suunnitelmassa puuta korjataan noin 9 hehtaarilta.

Hakkuumenetelmäksi valittiin siemenpuuhakkuu. Korjuussa säästetään luontokohteet, lahopuut ja jätetään säästöpuuryhmiä. Uudistamisen varmistamiseksi alueelle kylvetään uusi metsä.

Kommentit (1)

  1. Umppilaisten olisi kannattanut ymmärtää, että norsukin syödään paloina. Siis muutaman vuoden välein kohtuullisen kokoisia aukkoja.

Puukauppa Puukauppa

Keskustelut

Kuvat