Tutkimus: Drooneista ja tekoälystä apua kirjanpainajan havaitsemiseen

Tarkka mittaustieto mahdollistaa muun muassa puiden varhaisten häiriöiden tunnistamisen ja hoitotarpeen määrittämisen.

Jyväskylän yliopiston ja Paikkatietokeskuksen Aspect-yhteishankkeessa on kehitetty droonipohjainen menetelmä puiden kunnon analysointiin. Erityisesti hankkeessa paneuduttiin kuusia vaivaavan kirjanpainajan tunnistamiseen.

Droonien avulla metsän kuntoa voidaan mitata yksittäisen puun tarkkuudella. Tarkka mittaustieto mahdollistaa muun muassa varhaisten häiriöiden tunnistamisen ja hoitotarpeen määrittämisen.

Hankkeen tulosten mukaan uusilla, tekoälyyn perustuvilla menetelmillä jopa tavallisista värikuvista pystytään tunnistamaan puulajit ja löytämään terveet, kuolleet ja värioireiset puut. Lisäksi todettiin, että tarkat hyperspektrikamerat havaitsevat jo varhaisessa vaiheessa muutoksia neulasten spektrivasteessa. Näin saadaan aikaista tietoa kuusen terveyden tilan muutoksista.

Kehitetyt menetelmät mahdollistavat puiden kunnon edullisen mittauksen ja kirjanpainajien sekä muiden taudinaiheuttajien aiheuttamien häiriöiden havaitsemisen.

Tutkimushanketta on rahoitettu Suomen Akatemian ICT 2023 -ohjelmasta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat