Uutinen Stora Enson varatoimitusjohtaja jättää yhtiön Seppo Parvi siirtyy vuoden lopulla uusiin tehtäviin metsäteollisuuden ulkopuolelle.
Uutinen Kantorahatuloissa kolmen miljardin euron raja rikki viime vuonna Kasvu selittyy kuitu- ja energiapuun hintojen nousulla, Luonnonvarakeskus kertoo.
Uutinen Kemijärvelle uusia suunnitelmia – biotuotetehtaan sivuvirroista raaka-ainetta lentopolttoaineeseen Tavoitteena on, että sivuvirtojen jatkojalostus laitos olisi toiminnassa jo 2026.
Uutinen Stora Enso kevään puukaupasta – ”Hyvä kysyntä ja historiallisen korkea hintataso” Yhtiö ostaa aktiivisesti nuoren metsän hoitokohteita myös energiakäyttöön.
Uutinen Metsä Group myi Venäjän tytäryhtiönsä VLP-konsernille Kaupan jälkeen Metsä Groupilla ei ole enää Venäjällä omistuksia.
Uutinen Koskisen liikevoitto kutistui, sahan ylösajo eteni odotettua hitaammin Sahatavaran markkinat näyttävät hieman parantuneen, yhtiöstä arvioidaan.
Uutinen Puukauppa romahti viime viikolla, hinnat yhä nousussa Kuusitukin keskihinta hipoo 80 euron rajaa, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.
Uutinen MTK: Kuitupuun hinta on nyt ennätyskorkealla Keväällä ostetaan pääasiassa kesäkorjuukelpoisia kohteita, MTK:n puumarkkinakatsauksessa todetaan.
Uutinen Metsäpolitiikan etupeltoon – Eurovaaliehdokkaat kaipaavat Suomelta aktiivisempaa otetta EU:n metsäasioihin
Uutinen Haapaveden biotuotehdashanke nytkähti eteenpäin, perussuunnittelu käynnissä Emoyhtiön ja projektiin liittyvien toimintojen eriyttäminen vahvistaa biotuotetehdashankkeen omaa brändiä ja toimintakulttuuria, sanoo Kanteleen Voiman ja Nordfuelin toimitusjohtaja Matti Asikainen.