Ponsse on vuoden 2017 perheyritys

Metsäkonevalmistaja joutui tekemään sukupolvenvaihdoksen yhdessä yössä, mutta tulokset näyttävät, että Ponssen jatkajapolvi on onnistunut, sanoo palkintoraadin puheenjohtaja Heikki Kovanen.

Perheyritysten liitto on valinnut metsäkoneita valmistavan Ponssen vuoden 2017 perheyritykseksi. Palkinnolla halutaan korostaa perheen merkitystä yrityksen menestyksen vahvistajana.

”Satavuotiaan Suomen menestys kumpuaa metsästä. Myös siksi on tänä vuonna erittäin hienoa palkita vuoden perheyrityksenä metsäkonevalmistaja Ponsse. Perheyrityksessä jouduttiin tekemään sukupolvenvaihdos yhdessä yössä, mutta tulokset näyttävät, että Ponssen jatkajapolvi on onnistunut”, sanoo palkintoraadin ja Perheyritysten liiton puheenjohtaja Heikki Kovanen.

Ponssen perusti vuonna 1970 metsäkoneurakoitsija Einari Vidgrén ja hänen neljä poikaansa jatkavat yrityksen johdossa.

”Vaikka olemme pörssiyritys, olemme vahvasti myös perheyritys. Perhe omistaa 60 prosenttia yhtiöstä, ja teemme täällä töitä tiiminä”, Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén kertoi perjantaina palkintojenjakotilaisuudessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat