Metsä Group ja Andritz suunnittelevat ligniinituotteen koelaitosta Äänekoskelle

Mahdollinen investointipäätös laitoksesta on luvassa tämän vuoden aikana. 

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee jalostetun ligniinituotteen koelaitosta yhdessä teknologiayhtiö Andritzin kanssa. Tavoitteena on kehittää prosessia, jossa sellunvalmistuksessa syntyvä ligniini erotetaan mustalipeästä ja jalostetaan uusiin käyttökohteisiin.

Koelaitoksen kapasiteetti olisi noin kaksi tonnia päivässä, ja se sijoittuisi osaksi Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdasta. Investointipäätös laitoksesta arvioidaan tehtävän tämän vuoden aikana.

Puukuitujen sidosaine ligniini poistetaan kuiduista selluntuotannossa. Perinteisesti se on hyödynnetty bioenergiana, mutta ligniinillä on myös lukuisia muita potentiaalisia käyttökohteita.

Koelaitoksessa valmistettua ligniinituotetta voitaisiin hyödyntää esimerkiksi biopohjaisena betonin ja kipsin tehonotkistimena rakennusteollisuudessa.

”On tärkeää, että kehitämme aktiivisesti uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja vaihtoehtoja korvaamaan fossiilisia materiaaleja ja raaka-aineita. Se vahvistaa biotuotetehdaskonseptiamme, jonka tavoitteena on hyödyntää kaikki sellutuotannon sivuvirrat mahdollisimman korkean lisäarvon tuotteiksi”, Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa