Meto vaatii lisärahoitusta Metsäkeskukselle, kemerahakemuksia jonossa parille kuukaudelle

Viime aikoina nuoren metsän hoidon rästejä on saatu purettua metsässä. Maksatuksen viivästyminen on paha isku, Meton puheenjohtaja Stefan Borgman sanoo.

Metsäalan Asiantuntijat ry (Meto) vaatii, että valtio turvaa Suomen metsäkeskuksen toimintakyvyn. Metsäkeskus ilmoitti keskiviikkona muutosneuvottelujen aloittamisesta. Neuvottelut voivat johtaa jopa 80 henkilön irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen.

Valtionvarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotuksessa Metsäkeskuksen rahoitusta esitetään leikattavan noin kahdella miljoonalla eurolla 43 miljoonaan euroon. Meton mielestä budjetissa on huomioitava Suomen metsäkeskuksen määrärahatarpeet.

Metsäkeskuksella on tällä hetkellä täysi työ muun muassa kemeran päättymisen ja Metka-tukijärjestelmään siirtymisen takia. Kemerahakemuksia on jonossa henkilöstövajeen vuoksi pariksi kuukaudeksi, ja lisärahaa tarvittaisiin Metka-tukien käsittelyyn tarvittavan Sampo-tietojärjestelmän kehittämiseen.

”Tavoitteena on, että Sampo saadaan toimimaan vaiheittain maalis-kesäkuun aikana. On väärin, että joudumme muutosneuvotteluihin kesken laki- ja järjestelmämuutosten”, Metsäkeskuksen pääluottamusmies Jyrki Vuorenmaa kertoo tiedotteessa.

Kemerahakemusten suma pitäisi saada purettua vuoden loppuun mennessä, jolloin laki päättyy.

”Viime aikoina nuoren metsän hoidon rästejä on saatu purettua metsässä. Maksatuksen viivästyminen on paha isku, joka vaikuttaa tekemiseen metsissä”, sanoo Meton puheenjohtaja Stefan Borgman.

Metsänhoito Metsänhoito