Anttonen: ”Mieluummin olisimme istuttaneet sillä rahalla metsää”

ST1:n puheenjohtaja harmittelee nykyistä biopolttoaineisiin liittyvää regulaatiota.

Suomella on hiilensidontamarkkinoilla valtavat mahdollisuudet, energiayhtiö ST1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen arvioi. Hänen mukaansa täällä on osaamista kestävien ratkaisujen kehittämiseen ja lisäksi näillä ratkaisulla on nyt valtava kysyntä.

”Meillä ei ole sellaista mahdollisuutta, että pystyisimme vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä niin nopeasti, että sillä tavalla tämä homma hoituisi. Meidän täytyy samanaikaisesti lisätä hiilinieluja ja merkittävästi”, Anttonen totesi MTK:n hiilensidontaseminaarissa perjantaina.

Hiilinielujen lisäämiseksi tarvitaan erilaisia pilottihankkeita ja uusia käytäntöjä, joita voidaan skaalata ja ottaa käyttöön maailmalla. Tähän taas tarvitaan rahoitusta. Sitä voisi saada energiayhtiöiltä, jos regulaatiota hieman rukattaisiin.

ST1 avaa syksyllä Göteborgiassa uuden biopolttoainetehtaan. Noin 300 miljoonan investointi tehdään pääasiassa lainsäädännön ohjaamana eikä se Anttosta varsinaisesti ilahduta, sillä palmuöljyjätteestä valmistettava biopolttoaine ei päästöjä taida oikeasti juurikaan laskea, Anttonen epäilee.

”Mieluummin olisimme istuttaneet sillä rahalla metsää. Puiden ja yhteyttävien kasvien istuttaminen on ainoa tapa vähentää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta.”

Jos nykyisillä hinnoilla mennään, ensi vuonna biopolttoainevelvoitteen kustannukset ovat 1,5 miljardia euroa Suomessa. Jos siitä voisi prosentinkin käyttää erilaisiin hiilensidontapilotteihin, voisi syntyä jo monenlaista toimintaa.

”Meillä on ollut Marokossa metsitysprojekti reilut 5 vuotta. On katsottu, miten maata pitää muokata, millaisia kastelujärjestelmiä tarvitaan jne. samalla on tulut muita hyviä elementtejä kuten puhdasta vettä ja viljelymaata.”

Eri sektoreilla on hiilinielujen lisäämiseen erilaiset mahdollisuudet. Maankäyttösektorilla (Lulucf) siihen on suurimmat mahdollisuudet ja toisaalta kustannukset ovat varsin kohtuulliset.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi metsien hakkuista tulisi pidättäytyä, Anttonen katsoo.

”On sanottu, että Suomessa hakataan liikaa. Mutta ei niitä metsiä huvin vuoksi hakata, vaan sille tuotteelle on globaalia kysyntää. Valitettavasti on niin, että jos Suomessa hakataan vähemmän, niin muualla hakataan enemmän, jotta saniteettipaperia saadaan tehtyä.”

Lisää aiheesta: Saharan metsittäminen etenee

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat