Metsäasiantuntija, Rautalampi

Haemme joukkoomme

METSÄALAN AMMATTILAISTA

Kuopion hankintapiirille

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut vastaa Metsä Groupin emoyrityksen, Metsäliitto Osuuskunnan jäsenille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 100 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä. Tarjoamme omistajajäsenillemme kaikki tarvittavat metsänhoidon palvelut kestävän metsätalouden harjoittamiseen ja metsäomaisuuden arvon kasvattamiseen.

Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun Itämeren alueen kestävästi hoidetuista metsistä, valtaosan omistajajäseniltämme Suomesta. Toimitamme myös merkittävän määrän energiapuuta, kuorta ja purua jatkojalostukseen.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 840 henkilöä. www.metsaforest.com

Sinun roolisi tulevaisuuden Metsässä

Haemme metsäasiantuntijaa vastaamaan asiakaskokemuksesta, puukaupasta ja metsäpalveluiden myynnistä Kuopion hankintapiirillä, toimialueena Rautalampi ja toimistopaikkana Suonenjoen paikallistoimisto.

Parhaat edellytykset tehtävässä onnistumiseen

Edellytämme hakijoilta tehtävään soveltuvaa koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön. Arvostamme vankkaa alan osaamista ja aktiivista markkinointi- ja palveluhenkisyyttä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Miksi Metsä?

Metsä Groupin ammattilaiset tekevät yhteistyötä tuhansien metsänomistajien kanssa päivittäin. Asiakaslähtöisessä ja nopeatempoisessa työssä tarvitaan sosiaalista pelisilmää ja taitoa rakentaa luottamuksellisia henkilösuhteita. Metsäomaisuudenhoito tarvitsee uudenlaisia osaajia. Oletko sinä yksi heistä?

Katso video: Metsäasiantuntijan osaaminen ja kokemus ovat arvokas apu

Millaista on tehdä uraa uudistuvassa Metsässä? Soita ja kysy lisää.

Lisätietoja tehtävästä antaa piiripäällikkö Jussi Matilainen, puh. 050 383 6172, sähköposti jussi.matilainen@metsagroup.com.

Hae paikkaa!

Hae paikkaa oheisesta linkistä viimeistään 29.8.2021. Liitä mukaan ansioluettelosi. Menestystä hakuun!

https://www.metsagroup.com/fi/ura-metsassa/avoimet-tyopaikat/Pages/default.aspx

 

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 5,5 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 200 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on noin 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.