Metsäasiantuntija, Karjaa (vuorotteluvapaan sijaisuus)

Haemme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä metsäasiantuntijaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen Karjaalle. Vuorotteluvapaan sijaisuus on ajalle 1.4.-27.9.2023, mutta toivomme sinun aloittavan perehdytyksen kaksi viikkoa ennen sijaisuuden alkua.

 

Työtä paremman ilmaston puolesta. Joka päivä.

Metsäasiantuntijana tehtäviisi kuuluvat metsäneuvonta, puukaupan teko ja metsäpalveluiden myynti sekä leimikoiden ja metsäpalveluiden suunnittelu tietojärjestelmään. Vastaat ostojen suunnittelusta sekä puukaupan ja metsäpalveluiden markkinoinnista. Lisäksi tehtäviisi kuuluvat asiakkuuksien hallintajärjestelmän ylläpito, asiakasohjelman hallinta sekä jälkimarkkinointi. Vastuullesi kuuluu myös mittaustodistusten teko ja jälkitarkastus.

 

Terveiset tulevalta tiimiltäsi 

”Tarjoamme sinulle monipuolisen työtehtävän puunhankinnan parissa. Meidän tiimissä vallitsee hyvä henki ja aito halu auttaa sekä tukea työkaveria menestymään, huumoria unohtamatta.” 

 

Millaista osaajaa etsimme?

Tehtävässä onnistuminen edellyttää työkokemusta metsäalalta. Osaamisesi pohjana ovat metsäalan opinnot. Tehtävän hoitamista tukevat itsenäinen työskentelyote ja itseohjautuvuus. Odotamme sinulta hyvää suomen ja ruotsin kielen taitoa ja arvostamme kehittämismyönteistä otetta työhön sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja. Englannin kielen taito katsotaan eduksi.

Vuorotteluvapaan sijaiseksi palkattavan tulee olla välittömästi ennen vuorotteluvapaan alkamista TE-toimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana, tai alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnosta on kulunut alle vuosi tai vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. 90 kalenteripäivän työttömyysedellytystä ei sovelleta, jos sijaiseksi valitaan alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias työnhakija tai alle 30-vuotias työtön työnhakija, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään yksi vuosi.

 

Mitä tarjoamme?

Liittymällä joukkoomme pääset osaksi monimuotoista työkulttuuriamme, joka tukee sinua uusien näkökulmien löytämisessä ja ammatillisessa kehittymisessä. Saat tilaisuuden edistää uusiutuvaa ja vastuullista tulevaisuutta, sillä uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan fossiilisista raaka-aineista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Meille on tärkeintä, että jokainen meistä pääsee terveenä kotiin joka päivä. Siksi tuemme fyysistä ja henkistä hyvinvointiasi.

 

Kuinka voit hakea tehtävää?

Voit lähettää meille hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Luemme hakemuksia jo hakuaikana, joten toivomme kuulevamme sinusta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 10.1.2023.

Rekrytointiprosessiimme saattaa kuulua tausta-, referenssi- ja terveystarkastuksia sekä huumausainetesti. Voit lukea lisää rekrytointiprosessistamme urasivuiltamme.

Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, voit olla yhteydessä ostopäällikkö Juha-Matti Laitiseen, p. 040 576 9024, juha-matti.laitinen@storaenso.com, tai rekrytointiasiantuntija Tiina Valantoon, tiina.valanto@storaenso.com.

 

Tervetuloa työskentelemään uusiutuvien materiaalien yritykseen!

Stora Enson Forest-divisioona luo arvoa vastuullisella metsänhoidolla, kilpailukykyisellä puunhankinnalla ja innovaatioilla. Ne ovat Stora Enson uusiutuvien ratkaisujen perusta. Divisioonaan kuuluvat Stora Enson metsäomaisuus Ruotsissa ja 41 prosentin osuus Tornatorista, jonka metsät sijaitsevat pääosin Suomessa. Divisioona vastaa myös puunhankinnasta Pohjoismaiden ja Baltian toiminnoille sekä yritysasiakkaille. Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista.

Uskomme, että monimuotoisuus vahvistaa kilpailukykyämme ja edistää parempaa päätöksentekoa. Tiimit, jotka koostuvat erilaisista ihmisistä antavat meille mahdollisuuden uusiin näkökulmiin ja ajattelutapamme haastamiseen. Työskentelemme aktiivisesti lisätäksemme monimuotoisuutta ja toivotamme tervetulleeksi erilaiset hakijat. Stora Enso on tasa-arvoinen työnantaja ja noudattaa syrjimisen vastaisia käytäntöjä.

Katso videomme: https://www.youtube.com/watch?v=rUElPYaxgqs&t 

Lue lisää millaista on työskennellä Stora Ensolla

Työnantajan kuvaus

Stora Enso on pakkaus‑, biomateriaali‑, puutuote‑ ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Stora Enso on myös yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna tehdä puusta. Vastuullisuus on keskeinen osa Stora Enson strategiaa ja liiketoimintakäytäntöjä.

Vähähiiliset, kuitupohjaiset tuotteemme ovat uusiutuvia ja kierrätettäviä. Ne tarjoavat ratkaisuja ilmastonmuutokseen, edistävät positiivisia ympäristövaikutuksia ja auttavat asiakkaitamme tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. Stora Enso työllistää noin 22 000 henkilöä. Stora Enson osakkeet noteerataan Helsingin (STEAV, STERV) ja Tukholman (STE A, STE R) arvopaperipörsseissä. Lisäksi Stora Enson ADR‑todistuksilla käydään kauppaa Yhdysvalloissa.

Lisätietoja antaa

Juha-Matti Laitinen
juha-matti.laitinen@storaenso.com
040 576 9024