ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖ

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo toimii 1.1.2022 alkaen 12 kunnan alueella.

Toimialueemme lähes 20 000 metsänomistajaa omistavat metsää 742 000 ha.

Palveluksessamme on 85 toimihenkilöä. Työllistämme toimihenkilöitä, yrittäjiä ja metsureita lähes 300 htv. Liikevaihtomme on 20 miljoonaa euroa. Lisätietoja meistä: mhy.fi/etelasavo

 

Haemme

ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖÄ

vastaamaan asiakkuuksien ja myynnin johtamisesta Enonkosken, Savonlinnan, Rantasalmen, Sulkavan, Juvan ja Pieksämäen alueella. Asiakkuuspäällikkö toimii edellä mainitun alueen metsäasiantuntijoiden ja metsäsuunnittelijoiden esimiehenä sekä johtoryhmän jäsenenä. Henkilöstöä asiakkuuspäällikön vastuulla on 28 toimihenkilöä.

Arvostamme näyttöjä tuloksekkaasta asiakkuuksien ja myynnin johtamisesta tai myyntityöstä. Tehtävässä menestymisen kannalta aikaisempi kokemus esimies- ja myyntityöstä katsotaan vahvaksi eduksi. Olet sitoutunut asetettuihin tavoitteisiin ja vastuullisen tehtäväsi vuoksi joustava työajoissa.

Koet ihmisten parissa työskentelyn mielekkääksi ja tulet hyvin toimeen erilaisten persoonien kanssa. Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot sekä valmiudet vaativiinkin vuorovaikutus- ja neuvottelutilanteisiin. Luot ympärillesi positiivisen ilmapiirin.

Ymmärrät hyvän asiakaskokemuksen merkityksen. Kykenet tekemään uusia avauksia asiakkuuksien hoitamisessa ja toiminnan kehittämisessä. Johdat osaltasi sähköisten palvelujen nopeasti kasvavaa kokonaisuutta ja ymmärrät sen merkityksen asiakkuuksien hoidossa ja palvelujen myynnissä.

Tarjoamme sinulle toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, vastuullisen toimenkuvan ja mielenkiintoisen työn näköalapaikalla suuressa yhdistyksessä. Pääset vaikuttamaan ja johtamaan vastuullista osa-aluetta kehittämishenkisessä porukassa.

Työ alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään helmikuussa 2022.

Hakuaika päättyy ma 6.12.2021.

Tutustu tehtävään ja hae työpaikkaa osoitteessa jobs.toitasuomesta.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa johtaja Petri Pajunen p. 040 7766 212