Alkajaisiksi – metsäpolitiikka on hyvin epävarmoissa kantimissa. Maankäyttösektoria riepotellaan esimerkiksi hakkuumääristä, nieluista ja monimuotoisuudesta. Myös suomalaista tapaa hoitaa metsiä kritisoidaan. Brysselin puolella jättimäinen virkakoneisto puskee monenlaisia ja varsin epäselviä aloitteita kansalliseen pöytään, jonka lisäksi valtion metsät isännättömänä ja emännättömänä nähdään erilaisten poliittisten toiveiden mahdollisena täyttäjänä.

Logistiikka puolestaan on kustannusnousupaineiden puristuksessa. Päästökaupan laajeneminen tulevina vuosina sekä tie- että meriliikenteeseen ja biokomponentin samanaikainen lisääminen polttoaineeseen kurittavat tämänhetkisen tiedon valossa suomalaista teollisuutta kovalla kädellä. Tiestö on myös monin paikoin hälyttävässä kunnossa, mutta julkisen talouden kriisin keskellä on vaikea nähdä merkittävää kohennusta teiden tilaan, oikeastaan päinvastoin.

Elinkeinopolitiikan rattaissa rahisee esimerkiksi uusiutuvan eli bioenergian hyväksyttävyys osana energiapalettia. Negatiivisessa valossa asian on nostanut hiljattain esiin Ilmastopaneeli. Samanaikaisesti puurakentamista edistetään edelleen vain taskurahoilla ja puurakentaminen edistyy valtakunnan tasolla joskus ja jouluna.

Kun edellä olevia muutamia nostoja pohtii, voi todeta, ettei toimintaympäristö ole kenties koskaan sotien jälkeisenä aikana näyttänyt yhtä hankalalta ja epäselvältä. Teollisuuden näkökulmasta päätöksenteon tulisi olla mahdollisimman ennustettavaa, jotta syntyisi kvartaalia pidempi ymmärrys siitä, mitä asioita on tulossa. Nyt tämä hyväksi havaittu ajatus ennustettavuudesta on varsin kaukainen haave – valitettavasti.

Samanaikaisesti olisi suuria asioita ratkaistavana: ilmastonmuutoksen vastainen taistelu, ympäristön ja monimuotoisuuden haasteet, maakuntien hiljenevät kylät ja julkisen talouden kriisiytyminen. Mielestäni näihin kaikkiin ongelmiin metsätoimijat pystyvät tarjoamaan kestäviä ratkaisuja.

Suurten haasteiden ja suoranaisten vaikeuksien keskellä on hyvä pohtia, miten myrskyn keskellä selviää.

Metsätalouden parissa toimivien järjestöjen olisi mielestäni hyvä pohtia, pitääkö yhteistyötä tiivistää ja töitä tehdä johdonmukaisemmin yhdessä metsätalouden toimeliaisuuden sekä teollisuuden kilpailukyvyn puolesta. Luontaisia toimijoita löytyy varmasti koko metsätalouden arvoketjusta sen alkulähteiltä vientisatamiin. Onhan metsäsektorilla jo monessa asiassa perinteitä yhteistyöstä.

Yhteistyömuoto voisi olla virallisemmin Metsäallianssin kaltainen yhteisö, joka tekisi tiiviistä yhteistyötä esimerkiksi yhteisten eduskuntavaaliviestinnän ja muun edunvalvontatoiminnan saralla. Uskoakseni yhteistyöllä on mahdollista parantaa uudella tavalla edunvalvontaa.

Kaikkea ei kannata keksiä alusta alkaen itse. Vertailukohtaa voisi hakea esimerkiksi kiinteistö- ja rakentamispuolen KIRA-foorumista, jossa on mukana 15 alan toimijaa. KIRA-foorumi julkaisee neljän vuoden välein tavoitteita toimintaympäristöön liittyen sekä yhdessä tehtyä hyvinkin kattavaa analyysiä rakennetun omaisuuden tilasta.

Mikä olisi minun vastaukseni otsikon kysymykseen?

Vahva ehkä.

Tarkemmat pohdinnat vaativat aikaa, paljon tapaamisia ja ajatustenvaihtoa, haasteiden ratkaisua sekä luottamuksen rakentamista kasvotusten. Toivon tämän kirjoituksen kuitenkin herättelevän alan toimijoissa ajatuksia siitä, olisiko tällaisella allianssille tilausta tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.