Käyttäjän lintumies kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 42)
  • lintumies

    Männyn pituuskasvua ei voi harvennuksilla kiihdyttää, pikemminkin tapahtuu päinvastainen asia. Tavoitteena on -ainakin minulla- että mäntytukkipuusta tulee  päätehakkuussa kolme tukkia. Käytännössä tämä tarkoittanee  puolukkatyypin mailla ainakin noin 80-vuoden kiertoaikaa. Kanervakankailla puusta tulee kolme tukkia vasta lähempänä 100-vuoden ikää.  Ekonomistien mielestä ei ehkä kannata odottaa niin kauaa.  Kanervakankaalla  männystä tulee yhden motin puu, kun puu kasvaa väljässä ja on noin 130- vuotta vanha.  Niitä on  kyllä hieno katsella.  Mustikkatyypin mailla voi  ehkä jo 60-vuoden ikäisestä mäntypuusta saada kolme tukkia. Äskettäin tein mäntyhalkoa sellaisista puista. Laatu oli  suurelta osin heikonlaista ellei suorastaan paskaa.

    lintumies

    Meillä oli tässä kuun alussa männyn siemenpuu-/osin aukkohakkuu. Motomies aamulla työtä aloittaessaan  soitti ja silloin muun ohessa  painotin, että juurikääpätorjunta on minulle tärkeä asia. Olen varma, että torjunta tehtiin hyvin. Kauppa oli  Versowoodille.

    Kuormatraktorin jäljiltä arvioisin, että  ainakin 15 % kannoista on juurenniskoistaan pahasti kuoriutuneita. Ei tälle asialle käytännössä mitään voi. Täytyy vaan nukkua yöt hyvin.

    Tässä oli viikko pari takaperin tauotonta sadetta pari päivää. Mitä se tekee  torjuntaitiöille kannossa.  Huuhtoiko sade ne huit helvettiin. Mene ja tiedä.

     

     

    lintumies

    Terminen kasvukausi alkaa, kun lumi on sulanut aukeilta paikoilta ja vuorokauden keskilämpötila nousee  pysyvästi  yli +5 asteen.   Käytännössä termisen kasvukauden alkaminen- näin olen itse ymmärtänyt-  tässä  juurikääpäasiassa eniten merkitsee, ei korkeat päivälämpötilat vielä sinänsä.   Viikko tässä on vielä aikaa raivata näillä leveyksillä. Kangas oli jo lähes lumeton,  mutta 30 senttiä oli pöpelikössä vielä lunta.

    lintumies

    Nyt on juuri oikea aika tehdä havupuutaimikoissa raivausta, mutta parin viikon päästä on jo varmaan syytä lopettaa. Ilma lämpenee  liikaa.

    lintumies

    Teen pystykarsinnan alumiinitikkailta ja käsisahalla. Maasta käsin tehtynä puihin jää pitkiä oksatappeja, niska kipeytyy ja silmiin tulee roskia. Todella kurjaa hommaa siten tehtynä.

    lintumies

    Petellä on oikeinkirjoituskin hallussa, se on harvinaista kaikilla  foorumeilla.  Bilteman  paineilmaruisku on useimmille  ihan riittävä ja hyvin toimiva boorin levitykseen.

     

     

    lintumies

    Oma urakkani on 120 mottia mäntykuitua. Ei voi juurikääpäsienen pelossa vielä aloittaa.  Ei uskalla taimikonhoitoakaan vielä aloittaa. Yksi kova jätkä täällä päin kanssa rypee kaikki syksyt hakkuilla omissa metsissään.  Voi ristus minkälaista lahopaskaa niistä metsistä aikanaan sitten päätehakataan.

    lintumies

    Olen toiminut  perikuntamme mailla samoin kuin aloittaja ja tämä vähän kyseenalainen ”nimimerkki.” Pienriistan metsästys on meillä kielletty. En näe kanalintujen ampumisessa  mitään mieltä.  Yhden pyyn olen elämäni aikana ampunut. Vieläkin hävettää teko. Hirvenmetsästys on meillä sallittu, mutta eräistä muistakin  syistä johtuen näyttää paikallinen metsästysporukka karttavan maillamme hirvestämistäkin. Ihan sama tosin minulle.

    lintumies

    Onhan se kieltämättä masentavaa, kun itse on omaksunut aikanaan metsänhoidossa  Vuokilan ja muiden opit,  joiden mukaan männyn kasvatuksen tavoite on  hyvälaatuinen tukkipuu, ja  todellisuus puumarkkinoilla on mitä on.  Paskasta maksetaan käytännössä sama kuin huippuhyvästä.  Ammattiylpeyttä täytyy kaikesta huolimatta yrittää ylläpitää, kun mäntymetsiä  kasvattelee.  Keskinkertaista saa kuka tahansa aikaan. Ehkä  Rauman nousevalla sahalla lopultakin kiinnittävät huomiota mäntytukkien laatuun ja sen mukaiseen  hinnoitteluun.

    lintumies

    Karmea peto se on. Tappaa pesiensä ympäristöstä kaiken mitä löytää. Pilaa ja pirstaa metsissä kaikki pökkelöt. Pystyy jopa hävittämään  harmaapäätikan pesinnän, jos lähekkäin yrittävät pesiä. Pohjantikkakaan ei pärjää käpytikalle  nykymetsissä, vaan on saanut väistyä.  En tiedä mitä voisi tehdä.  Pienoiskivääri on mielestäni se ainoa keino.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 42)