Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15,391)
  • Jätkä

    Nuo kaksinumeroiset huskut ovat niitä karvalakkimalleja, jotka verrattaessa saman kokoluokan kolminumeroisiin eivä pystyneet kiertämään yhtä korkealta kuin ammattimalli. Ero oli yli tuhat kierrosta, jopa kaksituhatta.

    Kun kaasuttimesta säädettiin, kiersi kyllä, mutta ei ollut tehoja.

    Vääntökäyrä oli matalampi, mutta laakeampi, sopiva mylly vuolukallen veivaamiseen.  Ammattimallissa oli vääntäkäyrässä selkeä tehopiikki, joka nousi jyrkästi ja korkealla, mutta myös laski jyrkästi, eli sillä piti nsahata melko tarkkaan kaasu pohjassa, eikä painaa terää puuhun. Se oli ammattilaisen saha. (55 vastaan 254)

    Jätkä

    Voi voi Tolopainen, kuinka tyhmä sinä oletkaan – Ja kade!

    OSAATKO LASKEA PALJONKO ON 6X6 lOMARAHAT EI TÄHÄN KUULU. mITEN SAAT NOISTA 50 PALKALLISTA PÄIVÄÄ?

    Jätkä

    Tolopainen:”Oli kerran hammaslääkäri kelo 13.30, ei siellä enää ollut töissä kuin muutama henkilö.”

    On monta mahdollisuutta, miksi esim. Perjantaina osa henkilöstöstä on poissa, tai siltä näyttää. Osalla julkisen puolen työntekijöitä on ”Pekkasvapaita”, joita ehkä nulju esinahka ei anna kokonaisina päivinä, vaan ne on pidettävä palasina, joista ei hyödy kukaan.

    On töitä, joihin on jopa pakko tulla ennen virka-aikaa, jolloin se korvataan usein heti iltapäivänä.

    Julkisella puolella ei kaikissa vakansseissa esim ylitöistä saa prosenttikorvausta, vaan ne saa 1/1 vapaina.

    Terveyskeskuksissa on usein käytössä kellokortit, joten turha on Tolopaisenkaan kadehtia.

    Jätkä

    Riittävän kauvan joutilaana ollut ja ikääntynyt patu tai muori, jonka hoito alkaa olla liian työllistävää, eli kallista ja jonka eläke on huomattavan suuri – kuten kuulemma Tolopaisella, pitäisi ottaa ja laittaa ”Lempeään lähtöön”.

    Näin eläkemenot säästyisivät heidän kohdallaan, hoitopaikkojen ja – henkilökunnan tarve poistuisi ja Sosialistipuolen butjetti riittäisi reilustikin leikattuna.

    Kun kohdistetaan tämä loppuhoito / saattohoito oikein, voisi pienempien eläkkeiden varassa kitkutteleville nostaa parilla tonnilla kuukausieläkettä, jolloin hekin pääsisivät loppuelämänsä elelemään hieman leveämmin.

    Loppuhoitokodit voisi nimittää vaikka paratiisilaitoksiksi, toisille se olisi viimeinen lepopaikka ja niille köyhemmille vaikka paratiisi.

    Jätkä

    Se, miksi noita ”mökki- tai isäntälinjan” sahoja tehdään, johtuu siitä, että saadaan tarjolle vähäiseen käyttöön sopivia halpoja sahoja.

    No millä konstilla jämerä, hyvin vääntävä Husku on saatu pari sataa euroa halvemmaksi? Hintaan on vaikuttanut eniten sylinteri ja mäntä. Ne kun otetaan vertailuun, niin jopa sokea Reettakin erottaa, että mäntä on aivan erilainen. Myyntimies puhuisi helposti kevennetystä männästä tai täysvaippaisesta männästä.

    Sylinterin sisäpuolella on aivan erilaiset kanavat.

    Sahassa on yksinkertaisia rakenteita ja muovia enemmän.

    Kohderyhmä on sellainen, että se särkee sahan, on se kallis tai halpa. Yleensä moottorisaha menee aika heikkoon kuntoon traktorin takapyörän alla, eikä se tykkää siitäkään,kun se muljaa kärryn lavalla parin tukin välissä. Yleensä ne ovat yhden kauden laitteita, joten joka savottaan haetaan uusi.

    Takavuosina isännät sahasivat jäätynyttä säilörehua aumasta, jolloin saatiin siisti leikkuureuna. Metallirunkoiset sahat syöpyivät melko äkkiä pahaan kuntoon.

     

    Jätkä

    Se olisi helppo rasti, kun vain osaisi juottaa palat oikein.  Sentin pituinen kovapala juotetaan kehän suuntaisesti päästökulmat huomioiden. Etureuna koukulle ja joka toinen pala vasempaan, joka toinen oikeaan.

    Palan päällinen sisäänpäin kallelleen – leikkaa kevyemmin.

    Jätkä

    Se korvakuulo, että röpöttämisen rajalla on, on kyllä ihan paras. Jos saha värisee korkeilla kierroksilla, se ei ole oikein tasapainossa.

    Värinä syntyy selkeästi alle parhaan väännön kierrosten ja kaikki sahaaminen pitäisi tapahta sen yläpuolella.

    Jos sahasi kiertää 13 000 varvia, niin puuta leikatessa kierrokset laskee alle kymppitonnin.  Ei kenenkään pitäisi huudattaa sahaa ilman kuormaa, mutta aina kun terä leikkaa, täysi rähinä. Ja tankillinen kestää jopa kaksi tuntia.

    Jätkä

    Kyllä nuokin koneet kestää kakistelematta  16 000 varvia. Siellä ei mene venttiilit sekaisin, niinkuin nelarissa, Kun kone on tasapainoitettu, niin ei se kierroksia säiky.

    Merkkiöljyä ohjeen mukaan ja jos itse sekoittaa, niin 98 oktaanista. Mopot kiertää vakiona vaikka 20 000 varvia, eikä tarvitse muuta tehdä kuin porata sytytysboksi.

    Jätkä

    Tuo valmistajan ilmoittama max – kierrosluku tarkoittaa terän kierroksia, eli moottorin kierrosluku paraimmillaan pitää olla tuhansia kierroksia korkeampi.

    Kaksitahtikoneen kuuluu kirmata ylikierroksille, kun sitä ilman kuormaa kaasutetaan. Kuorma tarkoittaa, että terä ei leikkaa tai hankaa mihinkään.

    Sinun korvasi on täysin luotettava väline moottoria mittaamaan. Kokeile kuinka korkeiksi saat kierrokset nousemaan, siitä himpun verran rikkaammalle niin, että kone kiihtyy nopeasti ja korkealle, niin seonsiinä!

    Joskus on mennyt aika monta minuuttia, kun on haettu parasta säätöä. Lopuksi pitää usein säätää tyhjäkäyntikin uudelleen. Myös kaasuläpän säätöruuvi on tärkeä osatekijä!

    Jätkä

    Se ohjeena oleva nelistäminen kuuluisi tarkentaa: ”Röpöttamisen rajalle”.

    Jos kone kuormittamattomana nelistää, se kannattaa vielä karvan verran kiristää niin, että se ei enää käy ihan tasaisesti vaan röpöttää ja ei – röpöttää ja ei.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15,391)