Keskustelut Puukauppa Viroon suunnitteilla miljardiluokan sellutehdashanke

  • Tämä aihe sisältää 9 vastausta, 9 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 7 vuotta, sitten Avatarkmo toimesta.
Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Viroon suunnitteilla miljardiluokan sellutehdashanke

    Merkitty: 

    Joukko virolaissijoittajia ja metsäteollisuuden edustajia puuhaa Viroon puunjalostustehdasta, Aripaev-lehti kertoo englanninkielisen Baltic Business News -julkaisun mukaan.

    Investointi olisi arvoltaan noin miljardi euroa ja sen olisi määrä valmistua vuonna 2022. Kyseessä olisi Viron historian suurin yksittäinen investointi.

    Hanketta varten perustetun Est-For-holding-yhtiön hallituksen jäsen Margus Kohava sanoo, että suuri osa Virosta nyt vietävästä kuitupuusta ja hakkeesta voitaisiin jalostaa maassa ja saada sille näin lisäarvoa.

    Kohavan mukaan tehdas kasvattaisi Viron vuotuista vientiä jopa 350 miljoonalla eurolla.

     

  • harrastelija harrastelija

    Tuohan lisää todennäköisesti kuitupuun hintaa, jos saadaan tehdas lähelle metsää. Havukuitu on joka tapauksessa kysyttyä globaalisesti, joten Viron sellullekin riittää menekkiä.

    Paljonkohan metsämaan hinta on Virossa?

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    On suuri vaara,että jos näitä uusia tehdasinvestointeja tulee liikaa,niin sellun hinta putoaa markkinoiden täyttyessä.Huonosti silloin taitaa käydä myös toiveille kuitupuun hinnan noususta.Venäjän havupuuvarojen vaatimaton hyödyntäminen on meidän kannalta hyvä asia,sillä siellä havupuuta piisaa.Lepikko-haavikoita Virossa taitaa olla suhteessa olla pinta-alasta melkoisesti Neuvostoliiton miehityksen ajalta,mutta eiköhön yhdelle havukuitutehtaalle tilaa ja puita Virostakin löydy.

    Tolopainen

    Loppuu Virosta tuo polttorangan tuonti rannikon lämpölaitoksille. On tuokin aika erikoista, että lähes tuhannen kilometrin päähän tuodaan polttopuuta laivoilla, kun sitä ei lähiseuduilta saa riittävästi. Sitä kyllä olisi mutta ei kukaan viitsi ilmaiseksi korjata ja tarvittavat polttopuumäärät ovat isoja tuhansia kuutioita viikossa kovilla pakkasilla.  Aika työlästä olisi ostaa muutaman kymmenen kuution nökkösiä sieltä täältä.

    Visakallo Visakallo

    Jopa havusellustakin tulee ylituotantoa, sillä erittäin suuria selluhankkeita on valmistumassa ympäri maailmaa. Suomesta suljetaan siinä vaiheessa vanhimmat laitokset.

    sitolkka

    Kylmää kyytiä Suomen hankkeille. Ja vanhimmille laitoksille. Sellun hinta laskee….

    Apli

    Tuskin toteutuu en jaksa uskoa millään, onhan sama hanke ollut siellä aikaisemminkin suunnitteilla..

    sata

    Viron sellutehdas tuskin toteutuu heidän omin voimin. Yhteistyössä Latvian kanssa ehkä. Jos yhteistyö Venäjälle (Pihkovan suuntaan) mahdollistuu niin asiantila muuttuu myönteiseksi.

    Silläsuunnalla löytyy ns. vanhaa Viroa niinkuin Suomen Karjalasta mutta, rajan lisäksi sinne tiestö ainakin vusituhannen vaihteessa oli kehnoa.

     

    Jätkä

    Kun tiet tehdään vain siihen tarkoitukseen, miten niitä käytetään, se sujuu.

    Metsähallituksella oli Parkanon hoitoalueessa melko yhtenäinen parisataatuhatta hehtaaria käytännössä hakkaamatonta metsää.

    Sinne tehtiin kunnolliset, kantavat METSÄAUTOTIET, joista muodostui runko. Sitten tehtiin tarpeen mukaan, eli pari vuotta ennen kuin leimikko hakattiin – tie, joka takuulla oli riittävän kantava läpi vuoden. Vain pari kilometriä / vuosi ja metsä hakattiin aukoksi neljäsataa metriä kummaltakin puolen tietä.

    Saatettiin yhdessä vuodessa hakata 30 – 50 000 kiintoa samasta paikasta. Kyllä kannatti tehdä kunnon tie.

    Aivan samanlainen tilanne taitaa olla virossa, ellei metsiä ole pirstottu pukkutiloihin.

    Saksassa vastaavat metsätiet olivat päällystettyjä, vaikkakin kapeita.

    kmo

    Myynti ilmoitusten perusteella Viron metsäpalstat 10-15 hehtaarin kokoisia. Tiloja voidaan kaupata suurempina mutta koostuvat hajallaan olevista palstoista. Ja ainakin takavuosina kuuli juttuja miten tukkipalstalta oli tukit hävinneet yhdessä yössä, tiedä sitten onko meno muuttunut.

Esillä 9 vastausta, 1 - 9 (kaikkiaan 9)