Hesari kirjoitti, että maamme 100-vuotisjuhlan kunniaksi etsitään kansallisperhosta.  Mietin millaisia vaatimuksia pitäisi olla.  Nykyään yleinen Neitoperhonen käyttää mm nokkosta.  Ei tällainen rikkaruohoista hyötyvä kelpaa.  Ritariperhonen on liian pramea.  Suruvaippa taas liian apea tällaiselle melankoliselle porukalle.

Hakkuuaukot, tai siis niihin perustuva metsätalous on Suomen kansantalouden luja perusta.  Siksi mielestäni kansallisperhosen pitää hyötyä aukoista ja löytää niitä vuodesta toiseen. Näin aukkoja jatkuvasti tekemällä turvaisimme perhosemme menestymisen hamaan maailman tappiin.

Hesarin jutussa oli kaksi esimerkkiä.  Auroraperhonen elää peltojen ja metsien reunoilla, metsäteiden varsilla ja metsäaukeilla, niityillä, sähkölinjoilla, puistoissa ja puutarhoissakin.  Minusta  tällainen ”joka paikan höylä” ei ole kovin perusteltu.

Sitten on Kirjoverkkoperhonen.  Se on EU:n direktiivilaji ja pääesiintymisalue Euroopassa on Kaakkois-Suomi.  Se elää metsäaukeilla, joita Hesarin mukaan pitäisi suojella.  Jossain kerrottiin, että se pitää mm hakkuuaukkojen matalista pusikoista.  Niitähän löytyy jokaisen metsänomistajan mailta ja joka vuosi tehdään runsaasti uusia.  Siis tällaisessa ympäristössä viihtyvän perhosen tulevaisuus tuntuisi olevan turvattu.

Siis pitäisikö metsäväen yksissä tuumin erittää Kirjoverkkoperhosta kansallisperhoseksi?  Kuinka mukava olisikaan aukkoa nauhoessa miettiä, että taas annetaan kansallisperhoselle mahdollisuuksia levittäytyä uusille elinalueille.  Kommentteja.