Keskustelut Metsänomistus Metsänhoitoyhdistysten tulevaisuus

  • Tämä aihe sisältää 62 vastausta, 19 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta, sitten AvatarJani toimesta.
Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 62)
  • Metsänhoitoyhdistysten tulevaisuus

    Tuolla jk-ketjussa esitettiin että mhy-koalitio olisi jo henkitoreissaan. Itse ajattelisin että on ennenaikaista ilmoitella vielä ketjun kuolemasta. Vaikka rakenneuudistus etenee jähmeästi kuntapuolella, mhy-kentässä se on todellisuutta. Isoista yhdistyksistä saa monipuoliset palvelut.

    Kaupunkilaistuva metsänomistaja tarvitsee paitsi neuvontaa, myös metsänhoidon toteuttajaa. Kuka antaa puolueetonta neuvontaa ja kilpailuttaa puukaupat, jos mhy:tä ei ole. Sitten sitä metsänomistajaa varsinkin vietäisiin kuin pässiä narussa.

  • jees h-valta

    A. Jalkaselle voisi vinkata että siellä samaisessa Maaseudussa oli ylärepliikkinä jotain näin: Mitä ja ketä kiinnostaa tai pitäisi kiinnostaa jos joku tekee huonoja metsätalouspäätöksiä.

    Puun takaa

    En oikein ymmärrä Jessen logiikkaa siinä, ettei metsänomistajat tarvitsisi metsänhoitoyhdistyksiä. Aika moni, -kokeneempikin sieltä neuvoa kuitenkin joskus kysyy ja apuja pyytää. Onhan niitä energia- ja jätevesineuvojiakin. Eikö niitäkään kukaan Jessen mielestä tarvitse?

    jees h-valta

    Saattaa joku tarvitakkin. Niiden palveluiden tarjoajana ei ole ry.
    (Rahastava ry.)

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Minusta mhy:tä voisi verrata osuuskuntaan, koska sen tavoitteena on tuottaa palveluja osakkaiden määrittelemään hintaan osakkaiden eduksi. Jäsenet päättävät perittävät maksut, joten jos ne koetaan liian korkeiksi, niitä pitää pystyä muuttamaan. Ei ole todennäköistä että Oy pystyy tuottamaan ne halvemmalla kuin ry. Poikkeuksena yksittäiset yksinkertaiset toimenpiteet kuten raivaus ja istutus, joita voi helposti tilata metsäpalveluyrittäjiltä. Mhy palveluvalikoima on kuitenkin laajempi.

    jees h-valta

    A.Jalkanen, koska tässä ketjussa ei vielä noita imbesillejä jauholakkeja ole ilmaantunut häiriköimään ja louskuttamaan kuin kyläpiskit niin olen juuri sitä mieltä että muutos osuuskunnaksi olisi erittäin tervetullut uudistus mhy:lle. Ensin maksetaan hehtaarivaste. Ja sitten vain työllä ansaitut laskutukset. Ja voisihan sinne täkyksi laittaa korkotuototkin. Osuuskunta yleensä pystyy erittäin kilpailukykyiseen hinnoitteluun. Organisaatio on yhtä kuin tehtäviä tekevä väki ja jää turhat kokoustamispullamössöt varistelemati rinnuksille. Silti en lupaa kuin korkeintaan kovaa kilpailua ja soukkaa tulosta.

    Santtu

    Jos ajatellaan tulevaisuudessa tarjouspyyntöäni ensiharvennusleimikosta, uskallanko Mhyltä edes pyytää, kun niin uhoavat jotkut Mhyn tekevän pisnestä puukaupalla?

    Mitenkä koko harvennusleimikon kilpailuttamisen antamista Mhylle, jos Mhy itse ostaa myös pystyleimikoita?

    Jotenkin ovat ristiriitaisia asioita metsänomistajan edun kannalta. Mitenkähän tuo Mhy palveluntuottajana pitäisi ymmärtää?

    6tukki

    ”Mitenkähän tuo Mhy pitäisi palveluntuottajana ymmärtää?”

    Jos lähdemme siitä, että mhy on metsänomistajan edunvalvoja, tulee silloin palvelu (tuottaapa sen mhy tai mhy:n kilpailuttama taho) olla metsänomistajan kannalta järkevin vaihtoehto. Metsänomistajallahan on aina se ”viimeinen sana”.

    Savolainen Metsämies

    Mutta miten metsänomistaja voi olla varma että mhy:n tarjoama vaihtoehto on metsämistajan eikä vain mhy:n edun mukainen? Sama organisaatio hoitaa sekä tarjouksien pyytämisen ja vertailun että on myös itse samaan aikaan hankkimassa tuloja itselleen tarjoamalla omaa puunkorjuupalveluaan?

    Kaikille organisaatioille on tyypillistä pyrkimys toiminnan jatkuvuuteen ja omien työpaikkojen varmistamiseen olipa toiminnan tarkoituksena juhalapuheissa mikä tahansa. Mhy:t eivät ole tässä mielessä mikään poikkeys vallitsevasta käytännöstä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Savolainen Metsämies epäilys on aiheellinen,olen vuosien saatossa nähnyt miten homma Mhy.ssa pelaa.Kauniit puheet metsänomistajan edunvalvonnasta ja puolustamisesta osatotuus.Ensin on organisaation etu ja sitten metsänomistajan joka lystin kustantaa viimekädessä.

    6tukki

    Palvelutarjonta, joka ei panosta laatuun ja hintaan, tulee varsin nopeasti tiensä päähän. Mielestäni metsänhoitoyhdistysten tulevaisuuden turvaavat juuri laadukkaat ja kilpailukykyiset palvelut. Toisenlainen strategia johtaa tragediaan…

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 62)