Keskustelut Metsänhoito Laikkumätästys pitäisi kieltää!

  • Tämä aihe sisältää 24 vastausta, 15 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 kuukautta, sitten AvatarMJO toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)
  • Laikkumätästys pitäisi kieltää!

    Merkitty: 

    Otsikko on kyllä provosoiva, mutta on siinä paljon totuutta. Olen tässä istutellut kolmen hehtaarin laikkumätästettyä  uudistusalaa, ja täytyy sanoa että suunnilleen kolmasosa mättäistä on kelvottomia tai lähes kelvottomia.  On ihan liikaa näitä käyytännössä ilmassa olevia höttömättäitä, eli mättäitä joiden alla on joko oksakasa, juurirykelmä, sammalkasa,  tai jopa kiviä, eli  kivennäismaan ja maanpinnan välissä on rako, jossa on noita mainuttuja juttuja, tälläiseen mättääseen on turha istuttaa  tainta,  koska se jää käytännössä ilmaan, sehän silloin tietenkin kuivuu parissa päivässä.  Siinä täytyy etsiä mättään vierestä kova paikka mihin voi taimen lykätä.

    Harmittaa vietävästi, kun en ennen mätästystä käskenyt tekemään kääntömättäitä, niistä sentään suurin osa on kunnollisia, kun maa käännetään ja painetaan takaisin siihen kohtaan mistä maakasa on otettu.

     

    On tietysti selvää, että väkisinkin näitä tulee, sillä sitä rojua on avohakattu ala täynnä, mutta juuri tämän takia se kääntömätäs olisikin parempi, koska  siinä on pienempi mahdollisuus että mättään alle tulee ”tarpeetonta” tavaraa.

    Miksiköhän tehdään vain näitä typeriä laikkumättäitä? Ilmeisesti niitä on kaivurilla helpompi ja nopeampi tehdä,  helppous jyrää ja samantekevää minkälainen mätäs on istuttajalle, tämä tuntuu olevan kaivuriurakoitsijoiden  ajatusmaailma, kääntömätäs sopii ihan samanlaiseen maastoon kuin laikkumätäskin, se vaan on istuttajalle parempi ja luotettavampi istutusalusta.

     

  • Rane

    Laikkumätästyksen voi tehdä kunnolla tai hutaisten.Käpysonnin kritiikki tulee kohdistaa kuljettajaan ei menetelmään.Oksakasan voi/pitää ruopaista poispäin koneesta ja sitten mättään kääntäminen ja reilu painallus päälle.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Esimerkiksi Sahalan Veli-Jussi mainitsee Metsälehden haastattelussa tavoiteltavaksi mättään kooksi 400 litraa. Tällainen syntyy kun metrin pinta-alalla on noin 40 senttiä kivennäismaan ja humuksen sekoitusta. Sekoitusta syntyy jos tehtäisiin ikään kuin laikkumätästyksen tekniikalla eli vetämällä maa-ainesta kasaksi, siis ei hakkuutähteitä. Kasassa tulisi olla selvästi enemmän kivennäismaata kuin humusta.

    Vanhoissa kuusikoissa on helpompi operoida jos hakkuutähteet on myyty energiaksi. Jos tähteitä ei ole korjattu, kääntömätästys voi olla varmempi tekniikka. Tehtynä riittävän isolla kauhalla tai vaikka kaksi pienempää ”lättyä” päällekkäin/rinnakkain.

    Apli

    Omissa metsissä jos kannot nostetaan jätän laikutusmätästyksen tekemättä hyviä istutuspaikkoja syntyy kun kannot nostetaan, jos kantoja ei ole nostettu niin silloin toki homma tehdään..

    Timppa

    Kannattaa todeta, että kääntömättäillä maastoon ei jää kuoppia, mitä perkaajat ja muut luonnossa liikkujat arvostavat.  Hyvin tehtyjä kääntömättäitä ei  huomaakaan parin vuoden jälkeen.

    Nuo Veli-Jussin suurmättäät sopivat varmaan märille paikoille.

    Gla Gla

    Minäkään en halua metsiini 400 l laikkumättäitä kuin poikkeuksellisen vaikeissa kohteissa (heinikko, märkyys).

    Yhden tutkimuksen tulokset muistan ja siinä risujen keruu vähensi taimien kuolleisuuutta, mutta heikensi aavistuksen kasvua. Ilmeisesti ravinteita poistuu latvusten mukana, vaikka lehdet/neulaset saisivatkin varista ennen keruuta.

    Itse pidän parempana vaihtoehtona risujen keruuta. Tällöin muokkaustulos ja kulkukelpoisuus paranee. Kun mättäät saa talven yli painua, kuivumista ei juurikaan tapahdu. Hyvällekin konekuskille sattuu virheitä, mutta näin tehden luonto paikkaa niistä osan.

    mehtäukko

    Aloituksen otsikko on kyllä provosoiva. Kaikenlaisia töitä voidaan tehdä nurinkurin tai huolimattomasti.

    Korjauslääke edelliseen on olla maksamatta huonosta toteutuksesta, ja vaatia asian mukainen uusi työ.

    KeMeRat

    Joo, tämä on ihmetyttänyt jo pitkään. Vaikka hakkuuaukolla olisi yhtenäinen matto hakkuutähteitä, sen ei pitäisi estää kunnollisen mättään tekoa. Kun puomia ojennetaan, samalla työnnetään kauhan lappeella maanpinta esille ja paluuliikkeellä kuopaistaan se mätäs. Ei pitäisi olla mahdoton rasti.

    leku

    onhan otsikko provisoiva, mutta on idea on että paskantyön tekijät pitäisi kieltää!!

    eli ilmoitusta sille joka työn on myynyt! muuten ei systeemit muutu. jättäkää laskut maksamatta ja vaatikaa katselmusta. että joku metsäfirmojen edustaja tietäisi millaista paskaa he myyvät.

    nykyään on muokkauspuolella valloillaan kilpailutus kuka tekee halvimmalla paskinta jälkeä, eli silloin saatte juuri sitä. kukaan ei valvo jälkeä ja luotetaan vain omavalvontaan.

    periaatteessa ammattimies tekee hyviä mättäitä paikkaan kuin paikkaan, kunhan kivisyys ei haittaa, havut vain hidastavat työtä, mutta kun siitä ei millään tavalla makseta.

    tällä alueella ei esimerkiksi ollenkaan hinnat nousseet pariin vuoteen, vaikka löpön hinta ja muutkin nousseet rajusti, isot alueurakoitsijat saavat sopimuksiin polttoaine klausuulit, mutta yksittäinen muokkari/ aliurakoitsija ei, tai tarjotaan jotain mitätöntä periaatteella ota tai jätä.  yleinen muokkauksen kriteeri on 1620-1800 kpl/ha siitä maksetaan oli laatu mitä vain., ja jos alueella kivi, on lupa tehdä alle 1000kpl yleisesti.. muutenkin yleisesti on käytössä läpihinta eli on vain yksi ha hinta kaikelle muokkaukselle, kannustaa tekemään jokapaikaan miminin, vaikka se olisi väärä muokkaustapa kohteelle, samoin ei kannata tehdä naveroa, ei kääntömätästä, ei laikkumätästä kun samanrahan saa sammal laikkumättäällä ja laikutuksella.

    Tänne alueelle tuli viitisen vuotta sitten pohjoisesta muokkausporukat, vaihtuivat virolaisiin parin vuoden kuluttua, ei heitä kiinnosta maanomistajan toiveet kunhan tehdään minimi ja häivytään.  sitten tarjotaan syksyllä paikallisille heidän hylkypaikkojansa kun ovat tehneet parhaat työmaat päältä.

     

    tälläinen systeemi ei muutu ellei asiakkaat ala valittaa työnjäljestä

     

    mehtäukko

    Työt tilatessa asioista pitää sopia vaikka kirjallisesti ja niin, että ymmärrys on molemmin puolista. Ei ole sen mutkikkaampaa.

    Visakallo Visakallo

    Metsänomistaja voi itse vaikuttaa parhaiten muokkausjälkeen ja myös uudistamisen onnistumiseen myymällä latvusmassan energiaksi, sillä ylivoimaisesti tehokkain tapa saattaa uudistusala kauttaaltaan vattupuskien valtaan on jättää sieltä havut korjaamatta.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)