Keskustelut Metsänhoito Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely

  • Tämä aihe sisältää 137 vastausta, 31 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , 4 viikkoa sitten Avatarkim1 toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 137)
  • Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely

    Metsälakikritiikkikeskustelussa Anneli ja Pete käyvät kiinnostavaa keskustelua. Otan tähän otteet parista viimeisestä kommentista, koska mielestäni ne ansaitsevat oman ketjunsa.

    Pete:

    Edelleen peräänkuulutan tutkimustietoa siitä millä päätehakkuun lahoasteella kuusen viljely ei ole järkevää. Onko sinulla Anneli selkeää ohjetta?

    Itselläni on esimerkkinä 20ha kuvio, josta puolet uudistettiin 70-luvun alussa alikasvoksesta ja toinen puoli raivattiin ja istutettiin kuuselle. Ensiharvennus tehtiin pari vuotta sitten tuloksena se, että viljelyltä alalta lähti reilu 100mottia puuta ja tukkia siitä noin 30 mottia. Alikasvoksesta uudistetulta alalta lähti 60 mottia ja lahokuitua noin kolmannes. Poistetut tukkirungot olivat lähes poikkeuksetta lahoja. Molemmille kuvioille jäi 200mottia päätehakkuuta odottamaan, mutta alikasvoskuvion lahoprosentti nousee valitettavan isoksi. Viljellyllä alalla lakiraja jo täyttyy, eli päätehakkuunkin voisi tehdä. Viljelystä aikaa siis 41 vuotta.

    Pitäisin siis alikasvosten käyttöä lahon leviämisen kannalta huomattavasti isompana riskinä kuin kuusen viljelyä.

    Meillä olisi aivan valmiina tekniikka siihen, että lahopesäkkeet tunnistettaisiin paremmin. Nimittäin jokainen kaadettava puu leimataan jo nykyisin hakkuukoneella ja olisi hyvin pieni lisätyö tuottaa metsänomistajalle ”lahokartta” leimikosta. Toisin sanoen lahon puun kohdalle voisi digitaaliselle kartalle piirtää pisteen ja pisteen koko voisi määräytyä kannon koon mukaan. Omankokemukseni mukaan laho kertyy tyypillisesti hyvin pienialaisista ”pesäkkeistä”. Jos selkeä kartta olisi saatavilla, niin pesäkkeet voisi uudistaa koivulla ja miksei männylläkin kun valtaosa kuviosta voidaan uudistaa kuusella. Myös kannonnoston voisi kohdistaa lahopesäkkeisiin

  • Gla Gla

    Vaikka lahopesäkkeen merkkaus kuulostaakin hyvältä ajatukselta, vähän vierastan kuitenkin tuollaista pienipiirteisyyttä. Uudistamisessa vielä pärjää, mutta mitä tapahtuu 10 vuoden kuluttua tehtävässä taimikon harvennuksessa? Onko paikat vielä tiedossa ja onko edes omistajana sama henkilö? Entä millä tavalla raivausta käytännössä tekevä paikat osaa maastossa huomioida, gps ranteessa?

    Gla Gla

    Itseäni kiinnostaa Peten kysymyksen lisäksi myös se, millä nopeudella laho päätehakkuuta lähestyvässä kuusikossa etenee. Jos kasvu on vaikka 6 m3/ha, paljonko tuosta menetetään lahon takia. Eli missä vaiheessa kuvio kannattaa uudistaa. Anneli, sinulla on hyvä tuntuma tutkimustietoon, joten kohdistan tämän kysymyksen erityisesti sinulle.

    Peten ajatus lahokartan tekemisestä on ainakin minulle uusi ja siksi kiinnostava. Toisaalta kun itse en kantojen nostosta ole innostunut, tuoreen päätehakkuun jäljiltä lahot kannot erottuu hyvin. Jos ne merkkaa muokkauksen jälkeen vaikka punaisilla kepeillä, siinä on meillä hieno kartta. Heikkoutena on tietysti viimeisen harvennusvaiheen kantojen huomiotta jääminen.

    Energiapuun kasvatus kiinnostaa varmasti monia. Rankana tulevaisuudessa(kin) se voi olla hyvä vaihtoehto kuidulle ja miksei olisi hoidetulla kuviolla, kun lajikkeet vähenevät ja ainakin teoriassa kuitua pienemmän latvaläpimitan takia takia kertymä on suurempi. Tällöin voisi istuttaa suht harvaan kuusta ja muuten kasvatettaisiin pääosin ensiharvennuksessa poistettavaa muuta puustoa. Tuossa on kuitenkin ongelmana se, että päätehakkuussa kaadetun kuusen juuret ulottuvat usean metrin säteelle kannosta, joten riskialueelle tulee väkisinkin uusia kuusen taimia. Sairastumisprosentti ei ole 100, mutta merkittävä kuitenkin. Tällöin varmistetaan, että laho säilyy kuviolla jossain määrin ainakin seuraavat 60-80 vuotta.

    Pete

    Pienipiirteisyyttä kannattaa välttää, mutta moton ”lahokartan” avulla uudistaminen on mahdollista niin että lahopesäkkeisiin ei uutta havupuuta laiteta. Tosin kuusen juurikääpä ei juurikaan tartu mäntyyn, eli lahopesäkkeet tältä osin voisi uudistaa männylle. Tai sitten rauduskoivulle jos männyn istutus ei maistu. Kuviota voi minusta kuitenkin hoitaa pääpuulajin ehdoilla vaikka koivu ja mänty kehittyvätkin etukasvuisiksi. Oma kokemus on myös, että lahopesäkkeet keskittyvät kuivempiin mäentöppuröihin ja niiden liepeille, jotka usein ovat ravinteisuudeltaan ct-vt tasoa vaikka kuvio muuten on mt-omt. Tietysti jos vaihtelua on kuviolla muutenkin, niin kuivat töppyrät männylle ja kuuselle loput. Tai rauduskoivulle.

    Lahokantojen merkkailu hakkuun jälkeen on oman kokemukseni mukaan melkein mahdoton tehtävä ainakin jos pinta-alaa on useampi hehtaari. Maastossa tehden pesäkkeiden rajaus menee tuhertamiseksi. Parasta olisi kun lahokartat saisi maastopäätteeseen niin että gps:n ja kartan avulla pesäkkeet saisi selkeästi nauhoitettua eroon muusta kuviosta.

    Pienipiirteisyys on kuvion jatkokasvatuksessa helppoa jo ”lahopesäkkeet” on selkeäti rajattu. Niiden osalta pitää sitten kuusialikasvoksen poissa ensiharvennukseen asti. Sen jälkeen syntyvä kuusialikasvos tuskin on iso riski lahon kannalta, eli olen samaa mieltä Annelin kanssa tästä.

    Pähkäilijä

    Meillä olisi aivan valmiina tekniikka siihen, että lahopesäkkeet tunnistettaisiin paremmin. Nimittäin jokainen kaadettava puu leimataan jo nykyisin hakkuukoneella ja olisi hyvin pieni lisätyö tuottaa metsänomistajalle ”lahokartta” leimikosta. Toisin sanoen lahon puun kohdalle voisi digitaaliselle kartalle piirtää pisteen ja pisteen koko voisi määräytyä kannon koon mukaan
    ##############

    GPS ei ole puomin päässä vaan itse koneessa. Tuohon GPS heittoa vähän ja sitten arpomista 20 metrin halkaisijalla mistä suunnasta puu on tehty koneeseen nähden, 10 metrin ulottumalla alue on kuitenkin 314 neliöä.

    edit, ei 20 metrin säteellä vaan halkaisijalla… 😉

    Gla Gla

    Kiitos Anneli hyvistä artikkeleista!

    Muutama uusia asia tuli esiin ja alkoi kiinnostaa. Kuusikossa kasvavan alikasvoksen herkkyydessä ei minullekaan ollut uutta, enkä siten edes yritä säästää sellaista. Päinvastoin, se on raivattava ajoissa pois. Mutta kun artikkelissa mainittiin alikasvoksen olevan mm. juuriston ominaisuuksien takia herkempi tartunnalle kuin istutustaimien, antaa se uuden näkökulman asiaan. Jos erona ei olekaan se, että alikasvos on istutustaimiin verrattuna iäkkäämpää ja vuosia sairaan puuston keskellä kasvaneena herkempi tartunnalle, voi olla syytä arvioida uudestaan männikönkin alle kasvavan kuusikon kohtaloa. Minulla yksi tällainen kuvio on, mutta puuston historiasta tietoa ei ole. Jos paikalla on ollut laho kuusikko, joka on uudistettu männylle, riski alikasvosten sairastumisesta on olemassa.

    Tähän liittyen yllättävää on se, että Timo Pukkala on yhden artikkelin kirjoittajana. Eikös hän ole sama, joka puolustaa alikasvokseen perustuvaa jatkuvaa kasvatusta? Kirjassa Metsän jatkuva kasvatus muistaakseni juurikääpä pidetään kurissa sekapuuston avulla, mutta tutkimusten mukaan se ei ole tehokas menetelmä. Lisäksi muun kuin kuusen uudistuminen alikasvoksena on ongelmallista, joten… jääköön spekulointi jk:n roolista tämän keskustelun ulkopuolelle.

    Gla Gla

    Toinen kiinnostava asia artikkeleissa oli pellonmetsityskohteiden korkea riski. Oletin, että ne ovat taudista vapaita. Jostain syystä, jota en vielä tiedä, näin ei artikkelien mukaan olekaan. Lieneekö syynä ravinne-epätasapainon aiheuttama stressi? Koivu olisi helppo ratkaisu, ellei hirvet sitä estäisi. Lisäksi koivun laatu ei pellolla ole yleensä kovin hyvä, joten kuusi olisi houkutteleva valinta, ellei sitä pilaakin lahoaminen. Ja peltokoivikon alla oleva alikasvoskuusikko on sitten varmaan mahdollisimman riskialtista hommaa. Että piti tämäkin asia mutkistua.

    Metsämaalla kuusen kasvatus lyhyellä kiertoajalla ei tutkimustulosten valossa näyttäisi olevan aivan mahdoton ajatus. Jos siihen yhdistää suhteellisen alhaisen runkoluvun, jota täydennetään ensiharvennusvaiheeseen saakka energiapuuksi korjattavalla lehtipuustolla, ei sekään ole poissuljettu vaihtoehto. Täytyykin paremmalla ajalla perehtyä artikkeleissa olleisiin tuloksiin, josko niistä selviäisi sekametsän merkitys tällaisessa tilanteessa. Se todettiin, että sekapuuston osuus pitää olla suuri, jotta tautia rajoittava vaikutus on olemassa. Istutustaimien kohdalla esim. lakiraja tarjoaa helposti mahdollisuuden kasvattaa n. 50% sekoitusta, joten potentiaalia pitäisi olla. Ja ainahan on mahdollista tässäkin menetelmässä koittaa hyödyntää Peten ajatusta lahokartasta tavalla tai toisella, Pähkäilijän huomio huomioiden.

    Kantojen noston vaikutusta selvittäneessä artikkelissa (käsitelty jossain toisessa keskustelussa tällä palstalla) havaittiin viitteitä siitä, että maahan jääneistä juuren osista laho häviäisi n. 5 vuoden aikana merkittävältä osin. Toisaalta riskinä nähtiin se, että noston yhteydessä saastuneita juuren osia leviää koko alalle. Toivottavasti tähän liittyen saadaan lisätietoa. Jossain aikakauskirjassa mainittiin, että juurikääpä on sairauksista eniten tutkittu (2200 artikkelia), joten pohjaa pitäisi löytyä.

    jees h-valta

    A.J. oikeassa. Juuri tuontyyppistä havainnointia omassakin palstalla. Aina kun oli lehtipuuta seassa ei lahoa kuusta juuri välittömässä läheisyydessä ollut. Sitä en tiedä jos mennään vielä vanhemmaksi niin saattaa ulkoapäin levitä lähellä lehtipuita kasvavien kuusienkin juuristoon.

    Gla Gla

    Metsätieteen aikakauskirja 1/2002:

    Sekapuustolla – sen jakautuessa taimikossa sattumanvaraisesti – ei ollut merkittävää vaikutusta juurikääpälahon leviämiseen tai esiintymisrunsauteen. Taimikkovaiheessa puiden juuristo on pienialainen ja on ymmärrettävää, etteivät luontaisesti syntyneet
    yksittäiset lehtipuut pysty vaikuttamaan taudin leviämiseen. Istutuskuusikoissa, joissa taimet saavat tartunnan pääasiassa juuriyhteyksien kautta edellisestä puusukupolvesta, voidaan taudin etenemistä kuitenkin rajoittaa kasvattamalla lahojen kantojen
    läheisyydessä kuusen tilalla lehtipuuryhmiä. Taimikkovaiheessa
    juurikäävän torjunnan kannalta sekapuuston määrää tärkeämpää onkin sekapuuston sijainti lahoihin kantoihin nähden. Myöhemmin puuston varttuessa sekapuuston merkitys kuusikoissa muuttuu. Runsaan sekapuuston (yli 50 % runkoluvusta) on todettu vähentävän jonkin
    verran juurikääpärihmaston leviämistä kasvavien kuusten välillä. Lisäksi juurikäävälle kestävä sekapuusto lisää terveen puun osuutta päätehakkuupuustossa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Metsäsuunnitelmassa tai metsaan.fi palvelussa olisi säilytettävä tieto lahosta kuviolla. Tällöin se voidaan huomioida myös taimikonhoidoissa: ainakin niissä olisi vielä poistettava kuviolle ilmestyneet havupuun taimet. Lehtipuun alle ensiharvennuksen jälkeen ilmestyneet kuusen taimet voitaisiin käsittääkseni jo jättää.

    Puulajeista ja alikasvoksista:
    http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff02/ff021042.pdf

    Möykkynen ja Pukkala ovat optimointitutkimuksissaan havainneet että lahoisen kuusikon harvennuksissa kannattaisi jättää mäntyä sekapuuksi. Se hidastaa lahon siirtymistä puuyksilöstä toiseen. Uusi metsälaki tulee helpottamaan näiden alueiden hoitoa, kun uudistamisen lakirajoista luovutaan ja pienaukkohakkuut tulevat sallituiksi.

    Möykkynen ja Pukkala:
    http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff01/ff013458.pdf
    http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff07/ff071005.pdf

    Korhonen ja Piri, lajit, levinneisyys ja torjunta:
    http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff01/ff013453.pdf

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jatketaan tässä juurikäävästä.

    Hyviä huomioita Petellä. Kyllä tietoa oman metsän lahopesäkkeistä voi ja kannattaa käyttää hyväksi uudistamisessa. Näkeehän tiedon kannoistakin kun muistaa käydä alueella hakkuun jälkeen. (Kuvia männynjuurikäävän saastuttamista kannoista on netissä.) Tosin kannattaa muistaa että juuristot leviävät laajalle, eli jonkinlainen (10 m?) turvaväli saastuneisiin kantoihin on syytä jättää. Jos sienitutkijoilta saisi arvion turvavälin pituudesta, lahoastetta ei tarvitsisi huomioida periaatteessa lainkaan.

    Tarkempia neuvoja näihin saisi Metlan tutkijoilta, minun tietämykseni ei riitä. Toivon että ne tulevat uudistettaviin metsänhoitosuosituksiin ja metsänhoitokortistoon. Voin vinkata asiasta Tapioon.

    Tuo alikasvoksen saastuneisuus on ollut tiedossa, mutta erittäin hyvä havainto ja vertailu kuitenkin. Koko metsikkökuviota ei siis tarvitse uudistaa lehtipuulle vaikka osa siitä olisi saastunut.

    Tuo havupuun istuttaminen normaalia harvempaan tiheyteen oli ruotsalaisten ohjeissa myös. Luontaiset kuusentaimet ja männikössä vastaavasti männyntaimet kannattaisi varmaan poistaa taimikonhoidoissa lahopesäkkeen alueelta.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 137)