Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 1,141)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • kim1

    Jos 1860 luvulla on ollut pikku jääkausi…,mikä estää ettei sellainen tulisi taas vaikkapa 2030 luvulla..,vaikkapa Golf-virran hiipumisen johdosta…

    jees h-valta

    Tanelin käsitykset allekirjoitan myös omalta osaltani. Valitettavasti tästäkään petoksesta ei yhtään ”päätä tule putoamaan”.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Pitää muistaa myös auringon aktiviteetin muutosten vaiokutus. Aurinko nyt hyvin aktiivinen.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Ketjun otsikko on kohdalleen osuva, ei hömppää. Yhdyn Jessen tapaan aloittajan kommentiin. Onhan ihminen saasteineen viimeisen sadan vuoden ajan toimillaan ilmaston muutosta vaudittanut osaltaan. Taitaa liiallinen väestönkasvu olla suurin maapallon uhka kestävyyden kannalta, ei meidän hakkuut.

    Gla Gla

    Hyvä puoli tässä on se, että fossiilisia päästöjä, kulutusta yms. asioita pitää silti vähentää riippumatta siitä, aiheutuuko noista ilmastonmuutosta.

    jees h-valta

    Glakin oikeassa mutta ei tällä tapaa jota suomessa kohelletaan. Nyt on aivan hyvä olla EU:ssa vaatimassa Puolan ja Saksan valtavaa kivihiilipössytystä kuriin eikä hyökätä oman maan vähiä teollisuuspäästöjä vastaan. Hyvä esimerkki on tämä sähköautojen akkuteollisuuden kova nousu maassamme. Kun ei vain käy niin että Basf lopettaa H-vallan tehtaan kesken teon ja alkaa kotimaassaan entistäkin voimakkaammin tuottaa. Samaan tahtiin rakennetaan kummassakin tehdasta. Onko meillä varaa tehdä täällä sulfaattipäästöstä ympäristölupakysymys jos tuota ei mielletä edes ympäristömyrkyksi? Nyt viherhörhöhallintomme on sitä mieltä että on.

    Visakallo Visakallo

    Sellaisenko epäilet Petkeles saaneesi?

    Per Ä Reikäs

    Korpituvan Tanelin kanssa täysin samaa mieltä 🙂

    Lisäisinpä viellä maapallon kallistuskulmat+auringon vaihtuva fuusio teho=jääkaudet<->tropiikki

    R.Ranta

    Kumpaakohan meidä pitäisi uskoa, Korpituvan Tanelin auringon aktiivisuustutkimuksia ( eikö sovita Taneli, että se on mutua – no anteeksi) vai ilmastotutkijoita ympäri maailmaa.

    Siitä on helppo olla samaa mieltä, että ilmasto on muuttunut ja muuttuu tulevaisuudessakin. Mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja milläkin voimalla ei ilmeisesti ole mikään helppo rasti. Hiilidioksiidin vaikutusmekanismit  tunnetaan, eikä voi olla yhdentekevää, kun miljoonien vuosien aikana kertynyt hiilivaranto tuprutetaan muutamassa vuosikymmenessä taivaalle.

    Sekin on selvää, että muutosvastarinta on vahva, niin monien intresseistä on kyse. Jos tutkijoiden näkemykset vähäkin pitävät kutinsa, niin ongelmat tulevaisuudessa ovat koko lailla varmoja. Pitkällä takamatkalla ollaan asian ratkaisemisessa.

    Lapin metsät hyötyvät. Etelä-Suomen kuusikot ovat vaaravyöhykkeessä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos Etelä-Suomen kuusikot ovat ilmaston muuttuessa riskisijoitus, miten tämä pitäisi huomioida metsänhoidossa ja riistapolitiikassa?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 1,141)