Metsänomistajan saunahemmottelut

Mikäpä olisi metsänomistajalle rakkaampi kuin metsä ja sauna? Metsäpäivässä vietetyn päivän tai retken jälkeen
sauna tekee todella hyvää.

 

Näiden kahden yhdistäminen on minusta parasta hemmottelua talvella. Minun piti vetää Metsäsauna LadyForest-naismetsänomistajat ryhmälle marraskuussa, mutta tapahtumaa siirrettiin tuonnemmaksi. Päätin jakaa vinkkejä oman Metsäsaunan järjestämiseen tänne blogiin.

 

Olisikin kiva kuulla millaisia vinkkejä sinulla on metsäiseen saunaan?

 

Talvella on monta tapaa tuoda metsän tuoksuja kotisaunaan. Tutuimmat tavat ovat kuivatut tai pakastetut koivuvastat. Löylytuoksuja voi tehdä kuivatuista tai pakastetuista koivunlehdistä ja saunaan tulee ihana kesän tuoksu. Jos koivunlehdet on jäänyt tänä vuonna säilömättä, eipä hätää! Tässä muutama vinkki, jotka toimivat läpi talven. Muistathan, että puiden oksia tai käpyjä ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.

 

Vinkit Metsäsaunaan

1. Katajavasta

Kerää 2-3 oksaa katajaa ja sido ne vitsalla tai luonnonnarulla kimpuksi. Kuvan kimpussa on mukana myös pari kanervan oksaa. Ota kimppu mukaan saunaan. Löylyttele ensin ja ota lämpöä iholle. Vasto sen jälkeen katajakimpulla aloittaen jalkapohjista ja kämmennistä. Voit sen jälkeen siirtyä pohkeisiin ja niska-hartiaseudulle. Huomaat, että jäykät lihakset rentoutuvat nopeasti! Huuhtele katajakimppu ja jätä se kuivamaan pukuhuoneeseen, voit käyttää sitä useamman kerran.

2. Käpyhieronta

Kerää kuusenkäpy, jossa kävyn suomut ovat auki. Huuhtele käpy ja ota se mukaan saunaan. Pyörittele käpyä ensin kämmenten välissä ja pehmittele sitä. Sitten voit alkaa rullailemaan kävyllä jalkapohjia, pohkeita ja niska-hartiaseutua. Huuhtele käpy käytön jälkeen ja jätä se kuivumaan pukuhuoneeseen. Voit käyttää käpyä pitkään.

 

 3. Saunakimppu

Havupuut sisältävät runsaasti eteerisiä öljyjä, joten niistä saa helposti tuoksua ja tunnelmaa saunaan. Kerää kimpuksi muutama kuusen ja männyn oksa ja aseta ne maljakkoon ylälauteelle. Tuoksu alkaa leviämään, kun sauna lämpiää. Havupuut avaavat ja vahvistavat hengitysteitä ja desinfioivat huoneilmaa. Voit käyttää niitä myös höyryhengitykseen. Lue lisää saunakimpusta.

 4. Havuinen jalkakylpy

Kerää pari pientä kuusen ja männyn oksaa ja 10 katajanmarjaa, vihreätkin käy. Keitä niitä 1,5 litrassa vettä noin 20 minuuttia. Siivilöi vesi ja kaada se vatiin. Viilennä vesi sopivaksi siten, että vettä on nilkkoihin asti. Viileä jalkakylpy virkistää, lämmin rauhoittaa. Heiluttele varpaita vadissa 10-20 minuuttia. Kuivaa jalat hyvin, rasvaa ja laita jalkaan villasukat. Mänty vähentää jalkojen turvotusta, kuusi edistää pintaverenkiertoa.

5.  Katajainen hiushuuhde

Kataja sopii rasvaisten hiusten pesuun ja se saattaa ehkäistä hiusten lähtöä.

Kerää pari pientä oksaa katajaa ja keitä niitä litrassa vettä noin 20 minuuttia. Siivilöi vesi ja kaada se vatiin. Lisää viileää vettä sen verran, että hiushuude on sopivan lämpöistä. Voit lisätä joukkoon 1 ruokalusikallisen omenaviinietikkaa, joka sulkee hiussuomuja ja saa hiukset kiiltämään.

Pese hiukset normaaliin tapaan ja huuhtele lopuksi hiukset hiushuuhteella pääalaspäin. Pidä vatia pään alla ja kaada naapulla hiushuuhdetta hiuksiin. Hiero päänahkaa samalla sormilla. Toista vähintäänkin 10 kertaa. Hiushuuhdetta ei huuhdella pois.

 

 

Lisää vinkkejä lempeisiin löylyihin ja arjen hemmotteluhetkiin Instagramista tililtä Kuu Yrttitarhassa.

Mukavia saunahetkiä!

Johanna

Lue myös Johannan aikaisemmat blogit.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset