Muutimme oman metsän kupeeseen heti koronan alettua alkuvuodesta 2020. Kirjoitinkin siitä blogiin silloin. 

Perheemme päivittäiseksi rutiiniksi tuli tehdä metsäretkiä ja ne muodostuivatkin todella tärkeiksi epävarmassa tilanteessa. Metsä oli turvapaikka. Olimme jo aiemmin haaveilleet laavusta, mutta tuolloin asia tuli todella ajankohtaiseksi ja aloimmekin tuumasta toimeen. Kun metsässä vietettiin enemmän aikaa, halusimme olla siellä entistäkin enemmän ja jo pieniä lapsia ajatellen suojaisa eväspaikka lisäisi viihtymistä ja jaksamista.

Ensin tutkailimme aluetta kartan avulla. Etsimme mäkisimmät paikat metsästä, sillä halusimme laavun mäen kinkamalle, jossa olisi hyvä mäenlaskupaikka lapsille. Tuumimme, että mäenlaskun avulla pienet viihtyisivät paremmin ja onhan se mäenlasku aikuisistakin aina mukavaa. Mäenkinkama oli myös mukavan aurinkoinen ja saatoimme jo kuvitella miten mukavia hetkiä siinä olisi kevättalven auringon alla oleillessa.

Kartan perusteella lähdimme maastoon tutkimaan paikkoja. Melko tasaista meillä sattuu olemaan, mutta pari kinkamaa löytyi, joista toinen oli vallan mainio. Riittävä mäki moneksi vuodeksi ja paikalle saatiin kaksi reittiä: lyhyempi ja hieman pidempi. Emme halunneet laavua liian kauaksi ajatellen kulkemista pienten lasten kanssa tai jos pitäisi pikaisesti päästä kotiin.

2020 talvi oli todella vähäluminen ja pääsimme hyvin tutkailemaan maastoa ja kokoamaan tykötarpeita. Perustukset rakennettiin isojen kuusien suojaan. Puut kaadettiin lähettyviltä. Saimme sukulaisilta lainaan perinnetyökaluja, joilla työstimme puita.

Pidimme myös syksyllä 2020 talkoot, joissa sukulaisten ja ystävien voimin saimme laavua etenemään. Ihan pienten lasten kanssa homma ei edennyt kovinkaan nopeaan ja apua tarvittiin. Kotinurkista löytyi vanha iso pata ja meriltä kulkeutunut poijun teline, rautaputkea ja ritelikköä, joista hitsattiin kasaan tulipaikka laavun eteen. Makkaraa päästiin jo talkoissa paistelemaan. Ja retkillä käytiin laavua katsomassa, makkaraa paistamassa ja istuskelemassa laavussa, jossa ei ollut vielä kattoa.

Seuraavana talvena lunta oli jo enemmän ja esikoinen pääsi jo testaamaan mäenlaskua, joka oli vähän turhankin vauhdikasta. Vihdoin laavun harjakaisia päästiin pitämään joulukuussa 2021 makkaranpaiston ja rapean 25 pakkasasteen merkeissä. 2022 oli valtavan paljon lunta ja meille syntyi toinen lapsi. Näin laavulla käyminen oli liian vaivalloista ja raskasta, joten siellä tuli käytyä enemmän vasta keväämmällä.

Laavusta on tullut meille tärkeä paikka ja siellä olemme viettäneet ainakin isänpäivää ja uudenvuoden juhlia. Olemme olleet tähtitaivasretkillä pimeän tultua. Vieneet sinne ystäviä, kummeja, isovanhempia. Tänä talvena hankimme snowdogin ja pääsemme sillä näppärästi laavulle ahkiossa istuen. Lapset tykkäävät kovasti tästä kyydistä ja vanhemmatkaan ei ole ihan hiestä märkänä perille päästyä. Tänään lapsia hoitoon viedessä esikoinen (3,5v) toivoi retkeä laavulle snowdogilla ja sinnepä suunnataan hoitopäivän jälkeen.

Kesällä laavu on vähemmällä käytöllä, kun ei ole viitsinyt pieniä lapsia viedä sinne itikan syötäväksi. Kesällä olemme olleet enemmän rantasaunalla uimassa, saunomassa ja hiekkaleikeissä.

Niin, ja meidän laavun nimeksi tuli Jänkäkurppa. Minkä nimisiä laavuja teillä muilla on? 😀

Terveisin Johanna

• Lue Johannan aikaisemmat blogitekstit täältä.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.