Puukauppa | Kisa kapuloista käy kiivaana

Talvileimikoita ei ole kaikkialla päästy korjaamaan normaaliin tapaan. Kesäkohteiden kysyntä on jo kovaa.

Nollan tienoilla liikkunut lämpötila oli ihanteellinen koivujen ja leppien harventamiseen kuusikon päältä, kun yrittäjä Joonas Paananen korjasi energiapuuta Laanian työmaalla Hankasalmella viime viikolla.
Nollan tienoilla liikkunut lämpötila oli ihanteellinen koivujen ja leppien harventamiseen kuusikon päältä, kun yrittäjä Joonas Paananen korjasi energiapuuta Laanian työmaalla Hankasalmella viime viikolla.

Tänä talvena mediassa on vilahdellut uusi sana: ”energiasää”. Energiasää on ollut keskitalvellakin hyvä, mikä tarkoittaa puunkorjaajan painajaista, eli märkää, leutoa ja liukasta talvea.

”Korjuun suhteen on jouduttu kikkailemaan, kun välillä on vetistä ja välillä sataa paljon lunta. Routaa ei ole, joten esimerkiksi peltojen takaa ole juuri päästy korjaamaan puita”, tiivistää tilanteen korjuuesimies Markku Lammela Metsänhoitoyhdistys Uusimaasta.

Metsätiet ovat kuitenkin toistaiseksi kestäneet korjuukaluston ja puuautojen liikkeet, joten korjuutyöt on voitu Etelä-Suomessakin pitää kohtuudella käynnissä.

Pohjois-Pohjanmaalla tilanne on samansuuntainen kuin etelässä, metsäpohjat ovat ihan sulia, eikä luntakaan ole kaikin paikoin paljoa.

”Tammi-helmikuussa on yleensä korjattu puuta penkka- ja peltoteiltä. Nyt jouduttiin korjaamaan kesäteiden varsille kohteita, jotka normaalisti olisi korjattu vasta lopputalvesta”, kuvailee Haapajärvellä pääpaikkaansa pitävän sahayhtiö Hasan metsäpäällikkö Timo Paananen.

Kuidun hinta kipuaa Kainuussakin

Kainuussa tammikuun leuto keli vesitti niin ikään haaveen huippuhyvistä korjuukeleistä.

”Marras-joulukuulla oli huippukelit ja maa roudassa. Näytti, että tulisi oikein vanhan ajan korjuukelit. Tammikuun lauha jakso kuitenkin sulatti roudan lumen alta. Nyt mennään lumipatjan varassa”, kuvailee korjuuvastaava Jaakko Malinen Metsänhoitoyhdistys Kainuusta.

Lunta kuitenkin on Kainuussa puoli metriä ja puunkorjuu pyörii helmikuussa tavanomaiseen tapaan. Mhy Kainuulla on talvikaudella töissä kymmenkunta korjuuketjua, jotka hakkaavat pääasiassa harvennusleimikoita.

”Puuta on saatu alkuvuonna hyvin poikki, joten korjuupalvelullekin voi joku kohde vielä mahtua korjuuseen tälle talvelle”, Malinen sanoo.

Kainuun puumarkkinoille tuontipuuvirtojen tyrehtyminen on tuonut poikkeuksellisen piristysruiskeen. Ostajat ovat vahvistaneet maakunnassa organisaatioitaan ja puun hinta on pysynyt hyvällä tasolla jopa keskitalvella.

Kainuu-Koillismaan alueella mäntykuitupuusta maksettiin helmikuun ensimmäisellä viikolla Luonnonvarakeskuksen hintatilaston mukaan harvennushakkuulla keskimäärin 20,40 euroa kuutiolta, joka on yli 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

”Kuitupuiden hinnan kehitys vuoden takaiseen on ollut voimakkaan positiivista. Tukkipuulla talvelle tyypillistä monen euron hinnan laskua ei ole nyt tullut. Hyvästä avohakkuuleimikosta tukille voi saada jopa lähelle 70 euroja hintoja.”

Etelässä katse kesäkohteissa

Etelämmässä ostajat varautuvat jo väistämättä lyhyeksi jäävän talvikorjuukauden jälkeiseen aikaan.

”Puumarkkinatilanne näyttää jatkuvan vilkkaana. Kesäleimikoita kysytään ja tuntuma on, että puusta tarjotaan nyt jopa parempia hintoja kuin viime kesänä”, Markku Lammela toteaa.

Leuto talvi ei ole vesittänyt edes energiapuumarkkinaa.

”Kaikki energiapuu menee, mitä pystymme toimittamaan. Myös klapintekijöiltä tulee puukyselyjä edelleen viikoittain.”

Puumarkkinoilla kysyntä ylittääkin tällä hetkellä tarjonnan. Mikäli metsäteollisuustuotteiden kysyntä maailmalla jatkuu nykytasolla, eikä ulkomailta löydetä Venäjän puuta korvaavia puuvirtoja, voi osalle ostajista olla kohta tarjolla ei-oota.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa